0

Ostoskorisi on tyhjä

Tiesitkö tämän aurinkorasvastasi?

Tiesitkö tämän aurinkorasvastasi?

Ensimmäiset kesäpäivien saapuessa hakeutuu moni meistä vaistomaisesti aurinkoon. Auringolta suojautumisen hyödyt on monella tiedossa, mutta aurinkosuojien käyttöön liittyy myös huolenaiheita. Muun muassa Iltasanomat kirjoitti aiemmin tutkimuksesta, jonka mukaan “Aurinkorasvan kemikaalit siirtyvät verenkiertoon – näkyvät jo vuorokauden käytön jälkeen”.

Tämä on yksi syistä, miksi me Twistbellä puhumme siitä, miksi on hyvä huomioida kosmetiikkatuotteiden kuormittavuus keholle. Ei ole yhdentekevää, mitä tuotteita iholleen levittää. Mikäli tämä aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua blogiin ja podcastiimme Osaatko tunnistaa haitallisen kosmetiikan?

Tähän blogikirjoitukseen halusimme puolestaan koota 5 oleellista ja monille yllättävää asiaa, jotka sinun olisi hyvä tietää aurinkorasvaa valitessasi.

1. Tiedätkö, kuinka paljon eri suojakertoimet blokkaavat auringon säteistä?

Moni miettii eri suojakertoimia ja sitä kannattaako valita SPF 30 vai tarvitsisiko kuitenkin korkeamman kertoimen. Suojakerrointa valitessa on hyvä tietää eri SPF (Sun Protection Factor) kertoimien erot. SPF-luku kuvaa määrää, kuinka paljon tuote suodattaa auringon UVB-säteistä:

  • SPF 15 suodattaa noin 93%
  • SPF 30 puolestaan 97%
  • SPF 50 suodattaa 98%

Muistathan kuitenkin, että iholle paras tapa oleskella auringossa on aina suojaaminen vaatteilla ja maltillinen auringossa oleilu. Silloin kun auringossa oleskellaan jo 15 minuuttia pidempään tai kuumimpaan aikaan on korkea suojakerroin paikallaan.

Ero korkeiden suojakertoimien, SPF 30 ja SPF 50, välillä on kuitenkin melko pieni, joten mikäli sinusta tuntuu ettet löydä itsellesi sopivaa SPF 50 suojavoidetta niin on aina parempi valinta pienempi suojakerroin kuin ei suojavoidetta lainkaan.

Suojakertoimista voi myös saivarrella, että siinä missä SPF 50 ja SPF 30 välinen ero on vain 1% niin SPF 30 päästää kuitenkin 50% enemmän säteilyä läpi kuin SPF 50. Tämä on täysin totta, mutta mielestämme tästä, kuten ihonhoidosta muutenkaan, ei tarvitse ottaa stressiä mikäli sitä itselle täydellistä SPF 50stä ei syystä tai toisesta löytyisi.

Etenkin kasvoille voi olla haastavaa löytää miellyttävää, meikinkin alle sopivaa aurinkovoidetta. Tähän loistavat vaihtoehdot löytyvät Dhyvanalta. Ihastu myös Essen SPF30 meikkivoiteeseen!

2. Mitä eroa on UVA- ja UVB-säteillä?

UVB-säteet ovat ne, jotka saavat ihon ruskettumaan eli tuottamaan melaniinia. UVB-säteily aiheuttaa siis myös ihon palamisen ja sillä on erityisesti lusikkansa sopassa ihosyövän muodostumisessa. UVA-säteet puolestaan tunkeutuvat syvemmälle ihoon ja aiheuttavat ihon ennenaikaista vanhenemista, ryppyjä ja pigmenttimuutoksia ihossa.

Puhumme Twistbellä ennenaikaisesta vanhenemisesta myös ulkoisena vanhenemisena, sillä siihen vaikuttavat ulkoiset tekijät, kun taas termillä “sisäinen” vanheneminen tarkoitetaan solutasolla tapahtuvaa vanhenemista, johon ei itse pysty vaikuttamaan.

Eri tutkimuksien mukaan jopa 70-90% ihon ennenaikaisesta vanhenemisesta on auringon aiheuttamaa, joten ihon suojaaminen auringolta on yksi keskeisimpiä ihon nuorekkuutta ylläpitäviä ihonhoitorutiineja.

Kaikki aurinkorasvat eivät automaattisesti suojaa UVA- ja UVB-säteiltä. Altistumme 100 kertaa suuremmalle UVA- kuin UVB-säteiden määrälle. Ole siis tarkkana kun valitset aurinkosuojaa, jotta mukaasi lähtee tuote, joka sisältää molemmat suojat!

3. Mistä tiedän sisältääkö aurinkorasva UVA-suojan?

UVA-suoja pitää merkitä tuotteeseen aina erikseen. Tämän tunnistat siitä, että lyhenne UVA on ympyröity tuotteen kyljessä. Kun tuotteen UVA-merkki on ympyröity, UVA-suoja on vähintään kolmasosa tuotteen SPF-merkinnästä! Tämä huomioiden, on myös viisasta valita korkea suojakerroin.

Meillä Twistbellä kaikki aurinkorasvat sisältävät sekä UVA- että UVB-suojan.

4. Miten saada tarpeeksi D-vitamiinia?

Tutkimusten mukaan jo noin 15 minuuttia auringonvaloa eli auringon UV-säteilyä erityisesti käsille tai jaloille nautittuna tuottaa vaaleaihoisilla jopa 250 mikrogrammaa D-vitamiinia. Jo näin maltillinen auringonotto nostaa kahdessa viikossa D-vitamiinin varastomuodon, kalsidolin, määrää kehossa merkittävästi. Aivan päivän kuumimpaan aikaan auringossa oleskelua on kuitenkin hyvä vältellä. Hyvin pieni aika auringossa päivittäin riittää siis tuottamaan tarpeeksi D-vitamiinia.

Kasvot tuottavat kehon osistamme heikoimpien joukossa D-vitamiinia, joten kasvojen ruskettamisesta tietoisesti kannattaa vältellä, mikäli ei halua tietoisesti vanhentaa ihoa ennenaikaisesti ja vuosien saatossa altistaa ihoa maksaläiskille. Erityisesti kasvoille kaunista päivetystä toivoessaan suosittelemme kääntymään Eco by Sonya asteittain sävyttävän kasvoveden puoleen.

5. Miten suojautua auringolta ilman aurinkorasvaa?

Suosittelemme Twistbellä aina mahdollisuuksien mukaan suojaamaan ihoa vaatteilla sekä varjossa ajoittain oleskelulla. On hyvä kuitenkin tiedostaa, että vaatteet ja varjossa oleskelu eivät kuitenkaan täysin suojaa auringolta. Siksi usein kuuleekin ihmettelyä siitä kun aurinkovarjon alla iho paloi - varjosta riippuen se kuitenkin vain noin puolittaa UV-säteilyn määrän. Yhdistettynä varjo, vaatteet, hattu ja aurinkovoide suojaavat kehoa kuitenkin todella tehokkaasti.

Myöskään ikkunalasi tai pilvet eivät pysäytä UVA-säteitä, joten niiltä ei ole turvassa sisällä rakennuksessa tai autossa. Tästä keskusteltiin myös Yle Areenan Totuus ulkonäöstä -dokumentissa, jossa brittiläinen bussikuski yllättyi, kun hänen kasvojensa oikea puoli oli kärsinyt huomattavasti enemmän ennenaikaisen vanhenemisen vaurioista.

Mistä tietää mikä aurinkosuoja on turvallinen ja tehokas?

Meillä Twistbellä tuotteet on otettu valikoimiin todella tarkan kuratointiprosessin tuloksena. Haluamme, että kaikki tuotteet ovat aidosti ihoa hoitavia, toimivia ja sellaisia, jotka eivät kuormita kehoasi eikä ympäristöä.

Aurinkovoiteissa on mielestämme tärkeää, että ne:

  • Eivät ole vaaraksi koralleille ja muille vesieliöille
  • Ovat ympäristöystävällisiä
  • Eivät sisällä nanoteknologiaa
  • Ovat 100% luonnollisia ja fysikaalisia
  • Eivät sisällä kehoa kuormittavia ja kehoon päätyviä raaka-aineita
  • Ovat ihoa hoitavia

Muutama esimerkki kriteerimme täyttävistä aurinkosuojista:

Tarkemmin arvoihimme ja valintakriteereihimme voit tutustua täällä.

Lue myös:

Veera Brückler
Veera Brückler

Twistben perustaja & ihonhoidon asiantuntija


Tilaa uutiskirje

Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista