0

Ostoskorisi on tyhjä

Miesten iho

Miesten iho ja ihonhoito

Miehen iho on naisen ihoa paksumpi, ja sisältää myös enemmän kollageenia. Myös talineritys on usein voimakkaampaa. Tämän myötä mm. ikääntymismuutokset näkyvät usein iholla vasta myöhemmin.

Keskeinen ero miehen ihossa naisten ihoon verrattuna on myös kasvojen karvoitus, ja toisinaan parranajo voi tehdä ihosta myös jopa tavallista herkemmän ja alttiimman eri ihoärsytyksille.

Myös miehillä iho voi olla montaa eri ihotyyppiä. Ihotyyppi on luokitus, jonka perusteella erilaiset ihot on jaettu eri ominaisuuksien mukaan. Esimerkiksi kuiva iho on tyypillisesti normaalia ihoa hieman ohuempi, se voi tuntua kiristävälle ja esimerkiksi hilseillä paikoitellen. Akneiholla puolestaan voi olla tulehtuneita näppylöitä, se voi olla aristava ja rasvoittua päivän mittaan.

Mikäli tiedät suoraan, että sinulla on esimerkiksi kuiva tai rasvoittuva iho, voit yhtä hyvin valita tuotteet itsellesi myös oman ihotyyppisi sivulta.

Ihonhoitoa ei siis miestenkään kannata laiminlyödä! Tuloksekas ihonhoito on kuitenkin hyvin yksinkertaista, kun tietää mitä tekee.

Miehen ihonhoito

Näin hoidat ihoasi iltaisin:

  • Pese kasvot kasvoille tarkoitetulla puhdistustuotteella
  • Kuivaa kasvot ja suihkuta niille kasvovesi
  • Levitä kosteutustuote, kun iho on vielä kostea kasvovedestä

Aamuisin ja parranajon jälkeen ihon voi huuhdella vain vedellä sekä suorittaa edellä mainitut vaiheet 2 ja 3. Kaikki tälle sivulle valitsemamme kasvoöljyt ja voiteet sopivat hyvin after shave -tuotteiksi.

Selaamalla sivua alaspäin löydät ihonhoidon asiantuntijoidemme valitsemat parhaat miesten iholle sopivat, tarkkaan raaka-aineiden perusteella valitsemamme täsmätuotteet sekä vinkkejä niiden käyttöön.

Jos tarvitset apua tuotteiden valinnassa ja maksaläiskien hoidossa, kysy rohkeasti ihonhoidon asiantuntijoiltamme verkkokaupan chatin kautta, tai tule pistäytymään myymälällemme.

Verkkokauppamme on 100% suomalainen 🇫🇮 ja saat meiltä tuotteet nopeasti postissa 1-3 päivässä tai heti noutamalla ne myymälältämme.

Tutustu myös


Twistbe blogi