0

Ostoskorisi on tyhjä

Asiakaskokemuksia

Oletko valmis saamaan ihosi kuntoon parempaan kuntoon yksinkertaisemmalla ihonhoitorutiinilla ja vähemmällä rahalla? Tavoitteenamme on mullistaa asiakkaidemme ihonhoito ja se miltä heidän ihonsa tuntuu ja näyttää.

Haluamme, että sinä voit nauttia ihostasi ja käyttää aikasi sinulle tärkeisiin asioihin sen sijaan, että murehtisit ihostasi tai mitä tuotteita käyttää. Toivomme, että näiden asiakaskokemuksien myötä saat kattavan kuvan siitä miten voimme olla sinulle avuksi.

Asiakkaidemme palautteita:

Kävin viime perjantaina asiakasillassa juttelemassa Veeran kanssa kun ihoni oli joulun aikoihin alkanut kovasti rasvoittua ja ilmestyä epäpuhtauksia. Keskusteltuamme käyttämistäni tuotteista, hän suositteli vaihtamaan Olivian Hydra Toneriin. Nyt viikon jälkeen iho on täysin muuttunut!  Näppylät ja ihon kiiltely on poissa! Mahtavaa kun voi ostaa turvallisia ja täysin omalle iholle sopivia tuotteita ammattitaitoiselta henkilökunnaltanne. Kannatti lähteä Vaasasta asti TwistBelle tekemään ostoksia.
- Johanna -
Tässä kuva joka kertoo enemmän kun tuhat sanaa. Ensimmäinen kuva on otettu tänään ja toinen toissa talvena kun atooppinen ihoni oli pahimmillaan. Tänä syksynä ja talvena en ole enää tarvinut lääkevoiteita ja iho on pysynyt hyvänä oikealla hoidolla ja ruokavaliolla. Toinen ongelmistani on hormonaalinen akne jonka olen myös saanut kuriin ruokavaliolla. Onneksi löysin teidät aikoinaan podcastin kautta 😊 ♥️
- Reetta -
Olen syksystä lähtien käyttänyt ihonhoitotuotteitanne ja ihoni ei ole koskaan voinut yhtä hyvin! Se tuntuu kosteutetulta, pehmeältä, epäpuhtaudet ovat vähentyneet reilusti ja mikä parasta meikki levittyy ihanasti hyvinhoidetulle iholle <3 Lisäksi on aina ihana saada pakettinne nopeasti postissa käsinkirjoitetun viestin kera. Iso kiitos siitä, että nyt ihonhoito on mielekästä, kun huomaa selvän eron aikaisempaan. Aikaisemmin on tuntunut siltä, että puhdistan, rasvaan, käytän naamioita jne mutta tuloksia ei näy missään. No ei näy kun hoitaa väärillä tuotteilla.
- Palaute Instagramissa -
Mä kuuntelin ehkä kuukausi sitten podcastin ja tilasin atooppisen ihon hoitosetin ja sain lisäksi pari täsmävinkkiä verkkokaupan chatista 🥰. Vasen kuva on viime talvelta (ja voisi olla miltä tahansa talvelta viimeiseltä 10 vuodelta) ja nyt syksyllä tilanne ei kelien kylmentyessä päässyt eskaloitumaan ollenkaan. 😊
- Silja -
Pakko kiittää teidän valmennusta, ihon analyysiä, podcastejä ja neuvoja. Ihoni on tällä hetkellä lähes virheetön. Olen oppinut tunnistamaan ihoni tarpeita ja muuttamaan tuotteita ja ruokavaliota sen mukaan. Kiitos siitä <3
- Palaute Instagramissa -
Kiitos teille jälleen kerran nopeasta paketin toimituksesta! Teiltä saa kyllä aina niin hyvää palvelua puhumattakaan aivan huippu tuotteista. <3 Olen saanut hormonaalista aknea kuriin teidän tuotevinkeillä ja tuotteilla, olen kiitollinen avustanne. Ja miten piristävää on aina saada paketin mukana joku tsemppiviesti ja parit sydämet. Teistä huokuu aito kiinnostus asiakkaita kohtaan <3
- Palaute Instagramissa -
Kiitos teidän, ihonhoitorutiini on simppelimpi ja käytän vähemmän tuotteita mitä koskaan, mutta silti ihoni ei ole sitten yläasteen voinut näin hyvin <3 Olen voinut jättää meikkivoiteen kokonaan pois ja käytän vain peiteainetta, jota en olisi koskaan uskonut! Teette hyvää työtä <3
- Palaute Instagramissa -

Twistbe-kokemuksia blogeissa:

Yksi asia, joka on auttanut mua niin paljon mun matkalla kohti terveempää ihoa on ollut Twistbe-liike ja naiset sen takana: Veera ja Kati. He ovat opettaneet mulle niin paljon kosmetiikassa käytettävistä raaka-aineista ja kuinka iho perinpohjaisesti toimii. Heillä on Twistbe myymälässä niin paljon älyttömän hyviä tuotteita, he todella tietävät perinpohjaisesti joka ikisen valikoimansa tuotteen ja he tietävät mikä tuote olisi paras testattavaksi juuri sun iholle.
- Mari Lahdenperä, youtubettaja
Olen tavannut kurssin kehittelijät ja näillä naisilla on upeimmat ihot ikinä! He ovat opiskelleet kosmetiikan valmistusta, ihon biologiaa sekä kosmetiikassa käytettävien raaka-aineiden ominaisuuksia ja sen huomaa tuloksissa.
Nämä naiset tekevät niin hyvää työtä, koska tuolla ulkona ja siellä ruudun toisellakin puolella on niin paljon ihmisiä, jotka hoitavat ihoaan väärin ja suoraan sanottuna tuhlaavat rahaa höttökosmetiikkaan. Nyt on aika oppia ostamaan oikeanlaista kosmetiikkaa – aivan niin kuin olemme oppineet syömään ravinnerikasta ja oikeanlaista ruokaa.
- Miia Johansson -
Naiset ovat perehtyneet ja kouluttautuneet erityisesti kosmetiikan raaka-aineisiin ja ihonhoitoon ja lanseeranneet nyt tosi kiinnostavan verkkokurssin, joka antaa kenelle tahansa ihonhoidostaan kiinnostuneelle kaiken sen infon, jonka tarvitsee esimerkiksi iho-ongelmien ratkaisemiseksi.
- Noora Shingler, Kemikaalicocktail -
Minusta on älyttömän hienoa, että joku on tehnyt kaiken selvitystyön meidän puolestamme, sillä kosmetiikka-alalla on aivan liikaa yrittäjiä, yrityksiä ja työntekijöitä, jotka vain myyvät meille tuotteita ymmärtämättä yhtään, mitä ne sisältävät ja ovatko ne oikeasti hyväksi iholle.
- Virve Fredman -

Twistbe asiantuntijakumppaneidemme kuvailemana:

Suvi Kunnari
Twistben naisten tekemisestä välittyy aito intohimo ja rakkaus luonnonmukaiseen elämäntapaan. He ovat todellisia asiantuntijoita, joilla on vankka tietämys kosmetiikan raaka-aineista ja niiden vaikutuksesta ihoomme ja hyvinvointiimme. Twistben tiimi on ajan hermolla, he seuraavat aktiivisesti alan kehitystä ja hakevat koulutusten kautta jatkuvasti lisää osaamista. On ollut inspiroivaa saada tehdä yhteistyötä näiden osaavien ja ennenkaikkea mukavien ihmisten kanssa. Voin lämpimästi suositella Twistben palveluita.
- Suvi Kunnari, osakas, Flow kosmetiikka -

Flow kosmetiikka on yksi upeista edustamiemme tuotteiden valmistajista.

Haluatko jättää meille palautetta?

Haluamme palvella sinua mahdollisimman hyvin. Mielipiteesi auttaa meitä rakentamaan vieläkin paremman palvelun sinua varten.

Arvostamme kovasti, mikäli käyt jättämässä meille arvostelun Facebook sivuillemme tai Googleen. Pienelle yritykselle asiakkaiden jättämät arvostelut ovat todella tärkeitä ja luemme jokaisen palautteen isolla kiitollisuudella.

Meistä parasta on kuulla kuinka asiakkaidemme omassa somessa jaetut palautteet meistä ovat johtaneet siihen, että joku muu on sen inspiroimana löytänyt meidät ja saanut ihonsa kuntoon. Jos siis haluat olla mukana kanssamme mullistamassa ihmisten ihonhoitoa niin jaa ihmeessä kokemuksesi somessa.