Odotettu hetki on pian taas täällä – kosmetiikkakalenterimme tulee syyskuussa ennakkomyyntiin jo 10. kertaa!
Koko kymmenen vuoden historian ajan olemme kehittäneet Twistbe kosmetiikkakalenteria vuosittain asiakkaidemme toiveiden perusteella – ei siis ihme, että se on saanut kosmetiikkakalentereista eniten 5 tähden arvosteluita.
Tänä vuonna kosmetiikkakalenterissamme on kaksi täysin uutta toteutusta!
Kalenterin pakkaus tulee olemaan täysin uudistettu. Lisäksi toteutamme asiakkaidemme toiveen eri ihon tarpeisiin suunnatuista kalentereista!
Olemme myös panostaneet paljon täysikokoisiin kasvotuotteisiin - jotta saat itsellesi kaiken kattavan ja riittoisan ihonhoitorutiinin!
Kaksi kosmetiikkakalenteria – kumman valitset?
Eniten toivottu ominaisuus kosmetiikkakalenterimme palautteissa on ollut ihotyyppikohtaisuus. Asiakastyössämme olemme kuitenkin huomanneet, että aika harva iho on yhtä ihotyyppiä. Sen sijaan iholla on yleensä useita eri tarpeita ja piirteitä monesta eri ihotyypistä.
Siksi emme halunneet rajata kosmetiikkakalenteri-versioita pelkästään yhteen tiettyyn ihotyyppiin vaan loimme kaksi kalenteria erilaisten tarpeiden ympärille.
Valitse omasi näistä kahdesta kosmetiikkakalenterista:
- Glow & Hydrate – Suunnattu kuivuuteen taipuvaiselle iholle. Loistava sinulle, jonka iho on ohut ja helposti kiristelevä.
- Clear & Balance – Suunnattu epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle. Loistava sinulle, jonka iho on paksumpi, taipuvainen sekaihon piirteisiin tai rasvoittuvuuteen.
Osa tuotteista on molemmissa kalentereissa samoja, osa taas valittu juuri kyseisen tarpeen mukaan. 💜
Molemmissa kalentereissa on huomioitu seuraavat asiat:
- Talven mukanaan tuoman kuivuuden karkoitus
- Ikääntymismuutosten hoito ja nuorekkuuden ylläpito
- Herkkyys
- Ihon suojamuurin elvytys
- Arjen perustarpeet ihonhoitorutiinissa
- Twistbe-tyylinen ihonhoito
Vähemmän pakkausjätettä - ylellisempi kokemus
Tämän vuoden kosmetiikkakalenteri on rakennettu täysin uudella tavalla: yksi yhtenäinen pakkaus, jossa jokainen tuote sijaitsee omassa pienessä luukussa.
Tämän ansiosta saimme toteutettua asiakkaidemme toiveet:
- Vähemmän pakkausmateriaalia
- Ei erillisiä irtolaatikoita
- Ei ylimääräistä täytettä tai pakkausjätettä
Pakkaus on huolella suunniteltu, ylellinen ja harmoninen kokonaisuus. Se on myös käytännöllinen, kaunis ja helppo käyttää — täydellinen yhdistelmä Twistben ihonhoitofilosofiaa ja joulun yllätyksellisyyttä.
Kuule kosmetiikkakalenterista ensimmäisten joukossa
Molemmat kosmetiikkakalenterit tulevat ennakkomyyntiin rajoitetulla erällä 1.9.2026 klo. 9.00 - tällöin kannattaa toimia nopeasti, sillä kalenterit myydään loppuun.
Jos haluat varmasti saada oman kosmetiikkakalenterin, sinun kannattaakin jättää yhteystietosi jo nyt ja liittyä uutiskirjeen tilaajaksi:
- Saat etuosto-oikeuden kosmetiikkakalenteriin 24 h ennen muita, alkaen 1.9.2026 klo 9.00 💜
- Lähes 60 % alennuskoodin kosmetiikkakalenteriin 💜