Twistbe jatkaa ylpeänä ihoa, kehoa ja ympäristöä kuormittamattoman kosmetiikan edelläkävijänä: olemme nyt maailman ensimmäinen Cosmethicsin sertifioima 100 % muoviton kosmetiikka verkkokauppa sekä myymälä. Tämä tarkoittaa, että jokainen myymämme tuote on saanut muovittoman merkinnän ja käynyt läpi ulkoisen, riippumattoman analyysin, joka varmistaa, että tuotteiden raaka-aineissa ei ole käytetty muovia missään muodossa.
Cosmethics-sertifikaatti perustuu tieteellisesti määriteltyyn ainesosaluetteloon, joka tunnistaa yli 800 erilaista muovikemikaalia, joita kosmetiikassa käytetään. Twistbe on ensimmäisenä kosmetiikkakauppana maailmassa käynyt läpi tämän tarkastelun sekä läpäissyt sen. Toista samanlaista ei tällä hetkellä löydy.
Tiesitkö, että jopa 40 % kosmetiikasta sisältää muovia?
Moni yllättyy kuullessaan, että jopa 40 % kosmetiikkatuotteista sisältää muovia – eli lähes joka toinen tuote, ja usein täysin huomaamattasi. Tämä selvisi Cosmethicsin tekemästä big data tutkimuksesta, jossa muoveja löydettiin 46 %:sta kosmetiikkatuotteita. Tutkimukselle julkaistaan jatkoa elokuussa 2025. Näitä muoveja voi olla tuotteiden koostumuksessa esimerkiksi täyteaineina, kalvonmuodostajina tai sakeuttajina.
Kyse ei ole vain näkyvistä mikrohelmistä (microbeads) vaan myös näkymättömistä muovipohjaisista aineista kuten:
- Perinteiset mikromuovit, kuten polyethylene ja polypropylene
- Nestemäiset tai liukoiset muovit, kuten acrylates copolymer ja polyquaternium-7
- Synteettiset kalvonmuodostajat ja emulgaattorit, kuten polymethyl methacrylate (PMMA)
Nämä muovit eivät hajoa luonnossa, vaan päätyvät vesistöihin ja lopulta myös ihmisiin – mm. veren ja istukan mikromuovilöydöksistä on saatu jo tieteellistä näyttöä. Tästä olemme kirjoittaneet myös Iho jota rakastat -tietokirjassamme.
EU lainsäädäntö kosmetiikan muoveista ja mikromuoveista
EU on reagoinut kosmetiikan mikromuovien ongelmaan tiukentamalla sääntelyä. Vuonna 2023 REACH-asetukseen tuli uusi rajoitus, joka kieltää tarkoituksella lisätyt mikromuovit tietyissä kosmetiikan tuoteryhmissä – kuten kuorintatuotteissa ja hammastahnoissa.
Kielto on tärkeä askel, mutta se ei kata kaikkia muoveja tai kaikkia kosmetiikan käyttötarkoituksia. Monet niin kutsutut ”nesteessä olevat” tai liukoiset muovit jäävät edelleen rajoitusten ulkopuolelle. Lisäksi EU-lainsäädäntö antaa siirtymäaikoja, jolloin muoveja sisältäviä tuotteita saa vielä myydä vuosia eri kosmetiikka kaupoissa ja kosmetiikka verkkokaupoissa.
Esimerkiksi käyttörajoituksista vapaa, mutta ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) mukaan mikromuoviksi luokiteltavaa karbomeeria (INCI nimeltä carbomer) löytyi vuosien 2015-2019 markkinadatasta 10 %:sta tuotteita, ja 2024 katsausessa 11 %:sta (CosmEthics tutkimus heinäkuu 2025). Joka 10. tuote sisältää siis pelkästään tätä yhtä mikromuovia - eikä sen käyttö ole vähentynyt vuosien saatossa, jopa päinvastoin.
Kosmetiikka lainsäädännön ja markkinan ongelmat kuluttajan näkökulmasta
Vaikka mikromuovien käyttöä pyritään rajoittamaan, kuluttajalla ei ole helppoa tapaa tunnistaa muovia sisältävää kosmetiikkaa asioipa hän kosmetiikka verkkokaupassa tai kosmetiikka kaupassa.
Lainsäädäntö ei velvoita ilmoittamaan muovia tuotteen etiketissä näkyvällä tavalla. INCI-lista on usein pitkä ja tieteellinen – täynnä nimiä, joita tavallisen kuluttajan on lähes mahdotonta tulkita.
Tuotteen nimi voi olla “luonnollinen” tai “ekologinen”, mutta silti sisältää muovijohdannaisia. On olemassa myös lukuisia kosmetiikkasarjoja, jossa osa sarjan tuotteista on luonnonkosmetiikkaa, mutta osassa tuotteissa on muoviperäisiä raaka-aineita. Tämä luo valheellista luonnollisuuden tunnetta ja vaikeuttaa vastuullisten valintojen tekemistä.
Kosmetiikka verkkokauppaan liittyvät ongelmat
Tämän lisäksi kaikki kosmetiikka verkkokaupat eivät esimerkiksi ilmoita INCI-listoja sivuillaan joko ollenkaan tai selkeästi. Kosmetiikan verkkokaupoissa näkee usein korostettavan ainoastaan “vaikuttavia aineita” tai “aktiiviaineita”.
Miksi on vaikeaa tunnistaa onko kosmetiikassa muovia?
Suurin ongelma on INCI-listojen kompleksisuus: kosmetiikassa käytetään yli 800 muovikemikaalia, joiden nimet ovat useimmiten vieraskielisiä tai teknisiä (esim. polyquaternium-7, acrylates copolymer, polymethyl methacrylate). Koska kosmetiikan tuotepakkaukset eivät kerro selvästi, sisältääkö tuote muovia, kuluttaja jää yksin tulkintavastuun kanssa.
Olemmekin Twistbellä huomanneet omaa markkinatutkimusta ja valikoimakuratointiamme tehdessämme joidenkin luonnonkosmetiikkasarjojen ottaneen käyttöön kasviperäisiä muovijohdannaisia paremman ihotuntuman saamiseksi.
Asiaa selvitettyämme on aina käynyt ilmi, että brändillä itsellään on ollut virheellinen ymmärrys käyttämänsä raaka-aineen luonnollisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä. Raaka-aineiden markkinoinnissakin tehdään siis viherpesua - tämänkin olemme päässeet näkemään maailman suurimmilla kosmetiikan raaka-ainemessuilla vieraillessamme.
Miten Twistbe ja Cosmethics sertifikaatti auttavat kuluttajaa ostamaan varmasti 100% muovitonta kosmetiikkaa?
Olemme Twistbellä jo vuosia auttaneet asiakkaitamme tekemään parempia valintoja oman ihon ja kehon sekä ympäristön kannalta heidän ostaessaan kosmetiikkaa sekä ihon hyvinvointiin liittyviä tuotteita.
Meille Twistbellä on ollut tärkeää, että tuotteilla saa parempia tuloksia ihon hoidossa ja voi mullistaa sen miltä iho tuntuu sekä näyttää - sen lisäksi, että tuotteissa ei ole raaka-aineiden osalta ikäviä yllätyksiä.
Nyt saamamme Cosmethics sertifikaatti antaa tälle tärkeälle työllemme ja tiukoille valikoimakriteereillemme sen ansaitseman tunnustuksen, jonka seurauksena olemme ensimmäinen kosmetiikka verkkokauppa ja kosmetiikka kauppa maailmassa, joka takaa 100% muovittomat raaka-aineet kaikissa tuotteissa.

- 🔍 Cosmethics analysoi jokaisen tuotteen koostumuksen ja INCI-listan.
- ✅ Sertifikaatti kattaa vain kauppapaikat, jotka läpäisevät 100 % muovittomuuden.
- 🌱 Twistben koko valikoiman tuotteet on tarkistettu puolestasi – me olemme asiantuntijoita, jotta sinun ei tarvitse olla.
Tämä tekee Twistbesta ainutlaatuisen maailmassa – ja helpottaa sinua tekemään aidosti ympäristöystävällisiä, muovittomia ja turvallisia valintoja asioitpa meidän kosmetiikka verkkokaupassa tai kosmetiikka kaupassa Kampissa.
Mitä seuraavaksi?
- Lue lisää artikkeleita kosmetiikan raaka-aineista
- Haluatko parhaat diilit ihonhoitotuotteisiin? Kanta-asiakkaanamme saat edun jokaiseen ostoon verkkokaupassa sekä myymälä-hoitolallamme! Rekisteröidy nyt - saat heti ensimmäisen etusi!
- Tutustu Twistbe bestseller tuotteisiin kosmetiikka verkkokaupassamme tai tule pistäytymään myymäläämme Kampissa!
- Haluatko apua tuotteiden valinnassa tai ihonhoitorutiinin rakentamisessa? Kysy chatissä apua ihonhoidon asiantuntijoiltamme veloituksetta!