Esittelyssä uudet Moi Forest -tuotteet, joilla voit vahvistaa luontoyhteyttäsi

Esittelyssä uudet Moi Forest -tuotteet, joilla voit vahvistaa luontoyhteyttäsi

Viimeaikoina on noussut esiin ajatus siitä, että koska ihminen toimii väärin, niin luonto haluaa kostaa. Luonto ei kuitenkaan ole kostonhimoinen ihmistä kohtaan, sillä ihminenkin on osa luontoa. Pysyäksemme terveenä, meidän täytyy vain itse ymmärtää, että todella olemme osa tätä suurta elollista mikrobiomia, jota luonnoksi kutsutaan. Kun kuuntelemme luontoa ja annamme sen tulla ihollemme, voimme itse asiassa nähdä, että se tekee kaikkensa pitääkseen meidät hengissä ja terveenä.

Metsämulta sisältää koodin, joka pitää elämää yllä

Suomalaisissa tutkimuksissa on huomattu, että luonnonvaraisilla niityillä sekä erityisesti metsissä maaperän mikrobisto on niin erikoislaatuista, että se pystyy vahvistamaan ihmisen immuunipuolustusta. Tutkimusten mukaan esimerkiksi allergiat ja autoimmuunisairaudet ovat seurausta nimenomaan siitä, ettemme saa enää riittävästi kontaktia näihin metsäperäisiin mikrobeihin.

Erilaiset bakteerit, arkkibakteerit, virukset ja hiivat, joiden lajikirjo on metsämullassa moninkertainen verrattuna kaupunkialueiden maaperään, voivat auttaa kehoamme palautumaan tasapainoon sekä pääsemään eroon tulehduksesta. Kun metsämulta on kosketuksessa ihoomme, iho alkaa yhtenä immuunipuolustuksen tunnituskudoksena tulkita metsämikrobien proteiinirakenteita.

Metsämikrobit ovat ikään kuin koodi, joka kertoo kehomme mikrobiomille ja immuunisysteemille, miten tulisi toimia, jotta pysymme terveenä.

Turvalliset mikrobiomia ja luontoyhteyttä vahvistavat Moi Forest -tuotteet

Koska metsän mikrobeilla on terveyteemme niin positiivisia vaikutuksia, Helsingin ja Tampereen Yliopistojen tutkijat kehittivät metsämullasta turvallisen Reconnecting Nature™ -mikrobiuutteen, jota löytyy myös uudesta Moi Forest -tuotesarjasta. Vaikka mikrobiuute sisältää saman informaation kuin alkuperäinen metsämulta, siitä on kuitenkin poistettu potentiaaliset taudinaiheuttajat, joita mullassa saattaa olla.

Reconnecting Nature™- mikrobiuute tai Moi Forestin tapaan – metsäpöly – on tutkimuksissa osoittanut, että se pystyy tasapainottamaan ihon ja koko kehon mikrobistoa sekä antamaan samanlaisen harjoituksen vastustuskyvyllemme, kuin alkuperäinen metsämulta.

Moi Forest -tuotteiden avulla voit siis helposti ja turvallisesti vahvistaa luontoyhteyttäsi myös silloin, kun metsään on hankala päästä.

Moi Forest -tuotteet sisältävät korkean pitoisuuden metsäpölyä ja tästä syystä voiteet ovat väriltään harmaita, väri kuitenkin häivyttyy, kun sitä levittää vähän kerrallaan iholle. Suosittelemme käyttämään voiteita päivittäin vähintään 10 cm x 20 cm ihoalueelle haluttujen vaikutusten aikaansaamiseksi.

Moi

Moi Forest Multipurpose -voide sopii erinomaisesti kuiville ja karheille ihoalueille ja sitä voi käyttää koko perhe.

Rauhoittava koivunmahla sekä mustikkaöljyn, kauraöljyn ja jojobaöljyn sisältämät ravitsevat omegarasvahapot (3, 6 ja 9) tukevat metsäpölyn vaikutusta ihon oman suojabarriäärin vahvistamisessa.

Moi

Moi Forest Baby -voide sisältää noita samoja kallisarvoisia raaka-aineita mutta se on koostumukseltaan hieman kevyempi voide.

Baby-voiteen tuoksu on hypoallergeeninen eli se ei sisällä potentiaalisia tuoksuallergeenejä, eikä voiteessa myöskään ole manteliöljyä, jolle herkimmät pähkinäallergikot saattavat reagoida.


Moi Forest -tuotteet on valmistettu Suomessa ja niissä on suosittu suomalaisia lähituotettuja luomuraaka-aineita.

Tuotteilla on kansainvälinen luomukosmetiikan sertifikaatti ja ne ovat vegaaneja sekä hiilineutraaleja. Tuotteiden hiilijalanjälki kompensoidaan hoitamalla metsiä ja istuttamalla uusia puita, jotta metsä jaksaa pitää meistä huolta myös tulevaisuudessa. Tuotteissa on myös hauska kartonkituubi, joka on täysin uusi ekologinen pakkausinnovaatio, lisäksi näin voiteisiin ei pääse pakkauksesta mikromuoveja. Käyttämällä Moi Forest -tuotteita voit todella kokea metsän hyvää tekevät vaikutukset ihollasi.

Blogin teksti: Maria Varon, Moi Forest -brändin toinen perustaja.

Mitä seuraavaksi?

  1. Kaipaatko apua itsellesi sopivan tuotteiden löytämisessä - Kysy ihonhoidon asiantuntijoiltamme sivun alareunasta löytyvän chatin kautta.
  2. Haluatko asioida meillä paikan päällä? - Myymälämme yhteydestä löydät hoitolan. Voit varata suoraan ajan kasvohoitoon sähköisestä ajanvarauskalenteristamme tai tulla myymäläämme shoppailemaan tuotteita. Osaava henkilökuntamme tarjoaa sinulle henkilökohtaista palvelua.
  3. Onko Twistbe sinulle uusi tuttavuus? Jos olet kiinnostunut ihosi hyvinvoinnista ja ostat kosmetiikkatuotteita, kannattaa ehdottomasti olla Twistbe kanta-asiakas! Kanta-asiakkaanamme saat edun jokaiseen ostokseesi, mutta se ei velvoita sinua mihinkään. Pääset lukemaan lisää täältä!

Twistbe Kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntijasi
Twistbe Kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntijasi


Tilaa uutiskirje

Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista