0

Ostoskorisi on tyhjä

Miten opin hoitamaan sekaihoani

Miten opin hoitamaan sekaihoani

Minulla on aina ollut sekaiho, joka varsinkin nuorempana rasvottui todella voimakkaasti juuri T-alueelta (otsa, nenä, leuka) ja näillä alueilla esiintyi myös muuta ihoa enemmän epäpuhtauksia ja suurentuneita ihohuokosia. Sekaihon rasvoittuvuutta ja epäpuhtauksia vastaan taistelin sekaiholle suunnatulla puhdistusgeelillä, mekaanisilla kuorinta tuotteilla ja kosteusvoiteilla, jotka hillitsevät talineritystä. Mikään näistä ei kuitenkaan tuntunut tuovan helpotusta sekaihoni haasteisiin.

Kolmekymmentä täytettyäni huomasin, että sekaihoni oli muuttunut pintakuivaksi, mikä toi oman haasteensa sekaihoni hoitoon. Toisaalta ihoni oli rasvoittuva, mutta kuitenkin kauttaaltaan pintakuiva, mikä on haasteellinen yhdistelmä ihonhoidossa. Vaikka vaihdoin kosteusvoiteeni tuhdimpaan ja löysin ihoöljyt, ei pintakuivuus ihollani helpottanut. Käänteentekevä muutos ihonhoito rutiineissa tapahtui osallistuessasi Twistben Uusi alku ihollesi verkkovalmennukseen ja kuunneltuani heidän podcast jaksonsa, jossa pureuduttiin ihon oikeaoppiseen puhdistukseen. Aikaisemmat oppini menivät täysin uusiksi varsinkin ihon puhdistuksen näkökulmasta.

Halusin jakaa kolme käänteentekevää vinkkiä, joilla itse sain merkittävästi parempaan kuntoon oman sekaihoni

Lisäksi voit tästä alta kuunnella Kaikki ihonhoidosta podcast jakson, jossa olen vieraana kertomassa omista kokemuksistani ja siitä mikä itselle tuntui ristiriitaiselle omien kosmetologiopintojen sekä Uusi alku ihollesi -valmennuksen kanssa ja mitä tästä asiasta mietin:

Käänteentekevä vinkki nro 1: Radikaali muutos ihon puhdistukseen

Olen huomannut, että pintakuiva sekaiho kaipaa hellää huolenpitoa, eikä sitä pidä puhdistaa liian pesevillä tuotteilla. Vaihdettuani sulfaatteja sisältävän puhdistusgeelin Flow kosmetiikan Balm to Milk puhdistusbalmiin sekaihoni pintakuivuus helpottui merkittävästi, eikä tuntunut iltaisin pesun jälkeen enää kiristävältä. Aamuisen kasvojen puhdistus rituaalin vaihdoin pelkkään kevyeen vesipesuun ja kasvoveden suihkuttamiseen iholle.

Käänteentekevä vinkki nro 2: Muutin täysin kasvoveden käyttörutiinia

Kasvoveden tärkeyttä ihonhoidossa en voi olla korostamatta. Aikaisempien oppien mukaan kasvovedet viimeistelevät puhdistuksen, mutta niillä on ihonhoidossa paljon syvempi merkitys. Suihkutettavat kasvovedet, jotka sisältävät kukkaisvesiä ja muita ihoa hoitavia raaka-aineita, tuovat iholle lisää kosteutta ja auttavat muita hoitotuotteita imeytymään iholle paremmin.

Bybin hyaluronihappoa sisältävä Mega Mist kasvosuihke on toiminut pintakuivalla sekaihollani loistavasti, tuoden iholleni lisää kosteutta. Sitä suihkutan kasvoille aamuin illoin ennen kosteusvoidetta, mutta tuote sopii myös päivällä käytettäväksi meikin päälle jos iho tuntuu kiristävältä ja kaipaa kosteutusta.

Käänteentekevä vinkki nro 3: Ihon kunnollinen kosteuttaminen

Sekaiho kaipaa kunnollista kosteuttamista, vaikka helposti voisi kuvitella, että näin ei ole. Etenkin kun iho rasvoittuu, niin ensin ei tule mieleen laittaa iholle lisää kosteutta. Tämä on kuitenkin iso virhe. Päivällä riittää kevyempi kosteusvoide, jonka alle suihkutan kasvoveden ja lisään tarvittaessa seerumin. Yöksi haluan laittaa sekaiholleni tuhdimpia tuotteita. Ennen kuin löysin laadukkaan kasvoöljyn, en uskonut, että niillä voi olla niinkinkin merkittävä vaikutus sekaihon kunnon parantamisessa. Bybin Super Charge kasvoseerumi on ollut pintakuivan talvi-ihon pelastus, joka toimii myös hyvänä kosteuttajana päivävoiteen seassa. Lisäämällä sitä tipan päivävoiteen joukkoon saa iho lisää kosteutta.

Säännöllinen sekaihon kuoriminen ja naamiot

Pintakuiva sekaiho on usein eloton ja samea ja siihen kaipaan usein ihon kirkastamista. Helpotusta tähän olen saanut sekaihoni säännöllisellä kuorinnalla. Suosin entsymaattisia kuorintoja, sillä ne ovat hellävaraisempia ja kuorin ihoni pääsääntöisesti kerran viikossa.

Uusi ihastukseni ihon kuorinnassa on entsymaattisesti vaikuttava Nourish Londonin Kale Entzymatic Exfoliator. Naamioita käytän ihoni kunnon mukaan. Suosin kosteuttavia ja puhdistavia naamioita. Yksi tämän hetken suosikeistani on Olivia Kleinin Detox naamio, joka on yhtäaikaa sekä puhdistava-, että kosteuttava naamio. Ihoni ollessa ärtynyt helpotusta olen saanut Nourish Londonin probioottisella monimineraali naamiolla, jonka annan vaikuttaa tehohoitona yön yli.

Ihoa ja hyvinvointia tukeva ruokavalio

Ihonhoidon ja hyvinvoinnin kulmakiviä on myös monipuolinen ruokavalio, jonka merkityksen olen itse huomannut omassa arjessani. Sanotaan, että suolistossa on terveytemme ja kauneutemme juuret ja tämän olen omakohtaisesti saanut todistaa. Ennen minua vaivasivat erilaiset vatsa- ja iho-oireet, mutta kiinnittämällä huomiota ruokavaliooni olen saanut monta vaivaa korjattua.

Suosin ruokavaliossa paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä, joista kehoni saa tarvitsemia vitamiineja ja antioksidantteja sekä kuituja. Ihon hyvinvoinnin kannalta on myös tärkeä nauttia päivittäin hyviä rasvahappoja sisältäviä ruoka-aineita. Mantelit, avokado, oliivi-, ja kookosöljy kuuluvat päivittäiseen ruokavaliooni ja aamuiseen smoothieen joukkoon lisään hampunsiemen jauhetta, chia siemeniä sekä Puhdistamon kollageenijauhetta. Näistä olen huomannut olevan ihoni hyvinvoinnin kannalta paljon apua.

Sinulle, joka haluat helppoja ratkaisuja

Oikeanlaisten ihonhoitotuotteiden löytäminen omalle ihotyypille ja ihon kunnolle voi olla haastavaa. Tuoteviidakosta voi olla vaikea tunnistaa juuri ne tuotteet, jotka palvelevat omaa ihoa parhaiten. TwistBe on koonnut eri ihotyypeille omat ihonhoitosetit jotka auttavat tuotteiden valinnassa, ja helpottavat kiireisen kuluttajan elämää. Setit sisältävät kaikki tuotteet joita tarvitset päivittäisessä ihonhoidossa. Ihonhoitosetit tulevat myös sinulle edullisemmaksi, kuin ostamalla tuotteet yksittäin.

Ostamalla sekaihon ihonhoitosetin saat ladattavaksi myös ravintoterapeutin laatiman, sekaiholle suunnatun ravinto-ohjeen. Tästä saat paljon hyödyllistä tietoa siitä, mitkä ruoka-aineet ovat juuri sinun ihosi hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ja sisältävät suosittelemiani ruoka-aineita ja ihon hyvinvointia tukevia ravintoaineita.

Maria Palosaari, Asiakaspalvelija, kosmetologi ja estenomi / Twistbe Oy

Twistbe Kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntijasi
Twistbe Kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntijasi


Tilaa uutiskirje

Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista