Kirjoittaja: Veera Brückler 22. 03. 2022
Miten kuukauden kestävä Essen 30 Day Rewild -haaste rauhoitti herkkää ihoa? Tässä blogissa kerron omat kokemukseni tuotetestauksesta ja arvioin settiin kuuluvat tuotteet erityisesti oma herkkä ihoni silmällä pitäen. Mikä oli tuotesetin kruununjalokivi, entä suurin yllättäjä?
Ihoni on herkkä ja helposti kosmetiikkaan reagoiva. Moni tuotekokeilu on päätynyt punaiseksi lehahtaneisiin kasvoihin, minkä vuoksi olenkin nykyään aiempaa tarkempi siitä, mitä iholleni uskallan laittaa. Essen 30 Day Rewild -haasteeseen uskalsin kuitenkin tarttua, sillä kotoa löytyy jo Essen tuotteita. Esimerkiksi Sensitive Toner on vakiokasvoveteni, ja sitä onkin kulunut useampi pullo. Lisäksi ihonhoitorutiiniini kuuluu säännöllinen käynti Esse-kasvohoidossa.
Erityisen innoissani olen täyteläisen Nourish Moisturiser voiteen sekä Protect Oil kasvoöljyn testaamisesta. Uskon, että tällä combolla saan tehostettua kosteuden lukitsemista iholleni ja löydän siten helpotusta pintakuivuuteen. Lisäksi olen erityisen kiinnostunut Resurrect seerumista, sillä tällaiset tehotuotteet on omalla kohdalla jääneet ihon reaktiivisuuden myötä vähemmälle käytölle. Koska Resurrect seerumi on tarkoitettu herkän ihon anti-age-yöseerumiksi, on odotukset ovat korkealla.
Toivon ihoni löytävän haasteen myötä paremman tasapainon. Vaikka rutiinini on tälläkin hetkellä aika minimalistinen ja vaihtelen arkikäytössä olevia tuotteita suhteellisen harvoin, olen optimistinen sen suhteen, että ihon hoitaminen kuukauden ajan vain setin viidellä tuotteella voi rauhoittaa herkkää ihoani.
Essen 30 Day Rewild -setti oli kokonaisuutena hintansa arvoinen - ja enemmänkin! Jokainen tuote oli taattua Esse-laatua ja simppelin ihonhoitorutiinin pystyi koostamaan helposti setin tuotteiden avulla. Kuukauden testijakson jälkeen iho voi todella hyvin: herkkä ihoni ei ärtynyt uusista tuotteista ja pintakuivuus oli tiessään. Testin jälkeen iho tuntui todella pehmeältä ja hyvin hoidetulta. Tätä mieltä olin setin tuotteista:
Kuukauden haaste sujui vaivattomasti ja yllätyin, miten hyvin pärjäsin ilman rutiiniini tavallisesti kuuluvaa kosteuttavaa seerumia. Vaikka setin tuotteilla taltuttaa pintakuivuuden, tulen itse silti lisäämään hyaluronihapposeerumin takaisin rutiiniini. Lisäksi ihoni kaipaa myös hellävaraista kuorintaa. Tässä luotan Essen Microderm Exfoliatoriin.
Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista