5 valintaa kesään kotimaiselta Flow kosmetiikalta

20. 06. 2019

5 valintaa kesään kotimaiselta Flow kosmetiikalta

Riihimäellä erityisen laadukasta luonnonkosmetiikkaa valmistava Flow Cosmetics on kotimaisen luomukosmetiikan pioneereja. Raaka-aineiden laatu, ekologisuus ja toimivuus on aina ollut Flowlla keskeinen arvo ja laadukkaiden ulkolaisten luomuraaka-aineiden lisäksi tuotteissa hyödynnetään muun muassa upeita kotimaisia marjansiemenöljyjä. Siksi Flow on ollutkin alusta asti myös TwistBen valikoimassa mukana <3

Flown tuotteet, kuten koko valikoimamme, on sisällöltään täysin biohajoavaa ja ympäristö- sekä vesistöystävällistä, joten ne ovat erinomainen valinta myös mökille ja matkoille.

Valitsimmekin tähän blogipostaukseen 5 näppärää tärppiä sinulle kesän menoihin mukaan!

1. Hoitosalva hyttysen puremiin ja pieniin nirhaumiin

Flow kosmetiikan hoitosalva on erittäin vahva, mehiläisvahapohjainen balsami eri ongelmatilanteisiin kuten hyönteisten puremiin ja karkotukseen, yskän lievitykseen, tukkoisuuteen, huuliherpekseen ja haavoihin.

"Flow kosmetiikan taattua laatua. Voide sulaa helposti käsien lämmössä. Flunssassa pääsee tositoimiin, mutta on kyllä muutenkin monitoimivoide."

2. Järville turvalliset palasaippuat ja -shampoot mökille

Palasaippuat ja -shampoot ovat huippuriittoisa ja ekologinen valinta niin mökille kuin kotiin. Voit käyttää niitä huoletta myös järvivedessä, kuten toki koko muutakin valikoimaamme. Suolasaippua on erinomainen valinta tasapainottamaan myös iho-ongelmia vartalolla!

"Mikromuoveja ei koskaan saada pois ympäristöstä. Mitä enemmän isoa ja pientä muovia syydetään ympäristöön, sitä enemmän sitä sinne kertyy, ja määrät kasvavat koko ajan.” Erikoistutkija Outi Setälä, Syke HS.fi 4.5.2019

3. Kaikin tavoin perinteistä sheivausvaahtoa fiksumpi: Flow sheivaussaippua

Flown sheivaussaippua sopii niin naisten kuin miesten karvanajoon, kropalle ja parralle. Se on kaikilla mittareilla perinteisiä vaahtoja fiksumpi valinta: Huomattavasti edullisempi, merkittävästi riittoisampi ja ekologisempi. Sheivaussaippuasta ei jää mitään roskaa jälkeensä toisinkuin metallisista sheivausvaahdoista. Tämä on superhelppo ekovalinta!

"Käytän tätä kun sheivaan jalat ja kainalot. Eikä ole enään sisäänpäinkääntyneitä karvoja näkynyt. Mieheni pesee myös tällä leuka alueen eikä hänellä ole enää tullut tulehtuneita karvatuppeja.”

4. Yksi ja sama kätevä tuote meikin- ja aurinkovoiteen poistoon

Flown Balm to Milk kasvojen puhdistusvoide ihastuttaa helppoudellaan, tehokkuudellaan ja hellävaraisuudellaan. Öljypohjaisena se sopii loistavasti myös aurinkovoiteen puhdistukseen ja halutessaan sitä voi käyttää esimerkiksi konjac-sienen kanssa.

Sopii loistavasti mukaan reissuun missä haluat pärjätä vähällä ja käytössäsi on niukasti vettä!

"Tämä tuote on todella ihana ja ylellinen, paras kasvojen puhdistustuote minkä olen ikinä omistanut. Pesee myös silmämeikin hyvin ja jättää kasvot ihanan tuntuiseksi.”

5. Tasainen päivetys ja sileät sääret

Flown himalajansuolakuorinnat sisältävät runsaasti kasviöljyjä, jotka jättävät ihon suloisen pehmeäksi kuorinnan jälkeen. Säännöllinen kuorinta auttaa pitämään päivetyksen tasaisena ja sääret sileinä.

“Hyvä tuote vartalolle. Erityisesti jalat/polvet ja ylipäätään karheat ihoalueet tulevat tällä tuotteella hoidetuksi.”

Jos haluat extraboostin kuorintaasi valitse kahvipuruja sisältävä Tumma kahvi!

Kirjoitukseen liittyvät tuotekokoelmat:

Lue myös:

5 oikeasti kivaa detoxia iholle ja keholle, osa 4/5

Miten palashampoo toimii ja miten palashampoota käytetään?


Kirjoita kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua.

Lisää kirjoituksia: TwistBe Blogi

Neurosonic hoito - keino parantaa palautumista, unen laatua ja omaa hyvinvointia
Neurosonic hoito - keino parantaa palau...

17. 07. 2020

Suomalaisesta Neurosonic innovaatiosta saa apua unen laadun parantamiseen, rauhoittumiseen, palautumiseen sekä akuutteihin pää- ja lihassärkyihin!

Tervetuloa kokeilemaan TwistBen hoitolal...

Lue lisää
7 tapaa vähentää selluliittia
7 tapaa vähentää selluliittia

15. 07. 2020

Selluliitti ei lähde muutamassa viikossa; tilanteen paranemiseen voidaan tarvita jopa vuosia.

Älä kuitenkaan lannistu, sillä kun hyviä asioita ja toimintamalleja lisää arkeen pikkuhiljaa,...

Lue lisää
Meikki ja aurinkosuojat
Meikki ja aurinkosuojat

08. 07. 2020

Meiltä kysytään varsinkin kesäaikaan paljon sitä, miten parhaiten yhdistää meikki ja aurinkosuojatuotteet.

Valikoimissamme näitä on monia, ja joissa erityisen...

Lue lisää

Liity postituslistalle

Suomi