Kirjoittaja: Kati Partanen 03. 12. 2019
Onko sinulla ongelma erittäin kuivan ja kutisevan päänahan kanssa? Tuntuuko, että päänahka on aivan rutikuiva ja siitä saattaa irrota hilsettä tai kuivaa ihoa pieninä laattoina?
Iholla voi myös olla paradoksinen tilanne: päänahka kutisee ja se on kuiva, mutta se kuitenkin myös rasvoittuu. Mikä siis avuksi?
Netti, keskustelupalstat ja blogit ovat täynnä erilaisia vinkkejä hiuspohjan eli tuttavallisemmin päänahan hoitoon. Osa vannoo kookosöljyn nimeen, osa valkosaven tai tiettyjen shampoiden. Tuntuuko vaikealta päättää mihin uskoa? Ehkä olet jo kokeillut vähän kaikkea ilman tuloksia.
Päänahan hoito saattaa olla kinkkinen, sillä esimerkiksi kutisevaan päänahkaan voi olla kaksi eri syytä, joiden hoitoon auttaa kaksi aivan päinvastaista keinoa.
Hoitamalla ongelmaa väärin saattaa jopa pahentaa tilannetta entisestään. Käymme tässä blogikirjoituksessa läpi mistä tietää mikä on päänahan ongelmien syy ja miten ongelmia voidaan hoitaa.
Voit myös kuunnella alta aiheeseen liittyvän podcastin:
Päänahan ongelmat johtuvat usein vääränlaisista hiustenhoitotottumuksista, tuotteista sekä sisäisistä tekijöistä.
Tänä päivänä yllättävän moni kärsii erilaisista hiuspohjan ongelmista. Hiuspohja saattaa olla kuiva, kutiseva sekä hilseilevä, mutta samaan aikaan se voi olla myös rasvoittuva. Voi siis olla vaikea hahmottaa miten sitä kannattaisi hoitaa.
Herkkää hiuspohjaa ärsyttävät helposti liian voimakkaat shampoot ja niillä usein toistuva pesu, joka puolestaan johtaa päänahan kuivumiseen. Kuivuessaan hiuspohja alkaa helposti kutiamaan, hilseilemään ja kihelmöimään.
Päänahkaa kannattaakin hoitaa kuten muutakin ihoa. Hiuspohjallammekin on suojamuuri ja sen heikentyessä hiuspohjamme on altis erilaisille ulkoisille uhille, kuten kuivumiselle, kutinalle, rasvoittumiselle ja vahingollisille/ärsyttäville aineille.
On myös hyvä huomioida, että koko ajan yleistyvien tulehduksellisten ihosairauksien tavoin päänahan epätasapainotilaankin vaikuttaa elintavat ja kehon kuormitus vääränlaisten ihonhoitotottumusten ja ihoa kuormittavien tuotteiden lisäksi.
Vaikka esimerkiksi ruokavalio olisi “kunnossa” niin suolistossa voi vallita bakteerien epätasapainotila, joka puolestaan näkyy iholla tai päänahassa. Lisää tästä aiheesta voit lukea Mitä tehdä kun kosmetiikka ei auta iho-ongelmiin? -blogikirjoituksestamme.
Kuten muissakin iho-ongelmissa myös päänahan kanssa on tärkeää kartoittaa ensin se, mistä ongelmat ovat syntyneet ja mikä ongelma on kyseessä ennen kuin niitä lähdetään hoitamaan.
Vaikka päänahka oireilisi samalla tavalla eli olemalla kuiva, kutiseva ja hilseilevä, taustalla voi olla kaksi aivan eri tekijää: kuiva päänahka tai hilse.
Hilsettä puolestaan on olemassa kahta erilaista: kuivaa ja rasvaista. Sillä, onko kyseessä kuiva vai rasvainen hilse, ei oikeastaan ole merkitystä, sillä näissä molemmissa on ongelmana hiivasienen liikakasvu.
Halusimme kuitenkin käydä nämä kaikki eri tilanteet läpi, sillä kuivan hilseen oireet sekottaa helposti kuivaan päänahkaan.
Haasteena näissä kahdessa eri tilanteessa (hiuspohjan kuivuus vs. hilse) on täysin päinvastaiset hoito-ohjeet huolimatta oireiden samankaltaisuudesta.
Hyvä uutinen kuitenkin on, että kun selvittää kummasta on kyse niin hoito helpottuu ja samoin oireet tämän myötä. Oikeiden hoitosuositusten päättäminen aloitetaankin määrittelemällä kummasta tilanteesta on kyse.
Kuivan päänahan oireet:
Kuiva päänahka on yleensä pölisevää ja kevyttä. Se pahenee pesuissa ja sitä on todennäköisesti iholla jo heti pesemisen jälkeen kun hiukset on kuivattu.
Kuivan hilseen oireet:
Hilsettä alkaa syntyä, kun päänahka tulehtuu ja solut alkavat jakautua nopeammin. Kuivat solut takertuvat toisiinsa ja tuloksena tässä on näkyvä hilse.
Rasvaisen hilseen oireet:
Rasvaisen hilseen tunnistaa siitä, että jos sitä hieroo sormien välissä voi tuntea, että se ikäänkuin sulaa sormien väliin. Rasvainen hilse ei välttämättä ilmesty heti vaan voi sitä voi esiintyä vasta parin päivän päästä pesusta.
Rasvainen hilse on raskasta ja se saattaa lähteä isommissa, jopa “laattamaisissa” palasissa. Tällöin kysessä on todennäköisesti "taliripulista" eli Seborreasta.
Seborreassa haaste on, että talista on liikatuotantoa. Tämä puolestaan johtaa seuraavanlaiseen ongelmaan: Meillä kaikilla on hiivasientä iholla, mikä sinänsä on ok. Ongelma hiivan kanssa syntyy, koska hiivasieni rakastaa talia ja ns. "syö sitä".
Seborreassa kun iho tuottaa talia liikaa ongelmia syntyy helposti sillä hiivasienet saavat itselleen liikaa ravintoa. Hiivasienen lopputuotteet puolestaan ärsyttävät ihoa jonka takia iho usein oireilee hilseilemällä.
Hilseilystä ajatellaan helposti aina, että iho on aina kuivaa, ja tällöin ajatellaan, että oikea ratkaisu on öljyjen yms käyttäminen. Syy miksi öljy ei toimi kun kyseessä on seborrea (rasvainen hilse) tai kuiva hilse on se, että öljyä käyttämällä pehmität hilseen.
Tämä kuormittaa ihoa, joka taas entisestään ruokkii hiivaa ja pahentaa tulehdusta. Eli vaikka iho hilseilisi niin sitä ei kannata silloin hoitaa rasvapitoisilla tuotteilla.
Etenkin jos on kokeillut hoitaa ihoa/päänahkaa öljyllä ja siitä ei ole ollut apua, on kyseessä todennäköisesti hiivasienen aiheuttama liikakasvu ja siitä aiheutuneet ongelmat.
Vaikka me Twistbellä suosittelemme rasvoittuvalle kasvojen iholle perinteisestä sekaihon suosituksista (vaahto, geeli, vahvat pesutuotteet) poikkeavaa metodia eli melko hellävaraista otetta, on hiustenhoito hilseilytapauksessa kuitenkin poikkeus.
Kun sinulla on hilsettä, ihossa/kehossa on jonkin sortin tulehdustila, joka kiihdyttää talin tuotantoa liiallisuuksiin. Kun tämä sitten ruokkii iholla olevaa hiivaa liiallisuuksiin niin tilanne yleensä pahenee, jos päänahkaa ei pese tarpeeksi, koska silloin hiiva saa liikaa ruokaa syödäkseen.
Rasvaisen hilseen tapauksessa tämä ei siis ole oikea vaihtoehto.
Kun kyseessä on seborreasta johtuva hilseily ja hilse on rasvaista, olisi hyvä käyttää PÄIVITTÄIN hiuspohjaa rauhoittavaa shampoota. Shampoon valinnassa on syytä olla huolellinen, ettei tule valinneeksi tuotetta, joka on liian voimakas pahentaen päänahan epätasapainoa kuivattamalla ja aiheuttamalla lisää ongelmia.
Esimerkiksi Apeiron shampoo on täydellinen päänahan ongelmatilanteisiin, sillä siinä on mm. merisuolaa, nokkosta ja peltokortetta, jotka ovat erinomaisia raaka-aineita seborrean hoitamiseen.
Päivittäinen pesu on oleellista, jotta saadaan siellä riehuva hiivasieni kuriin. Päänahkaan EI SAA lisätä öljyä, sillä tämä voi villitä hiivasienen toimintaa.
Tehosta hoitoa hoitonesteellä
Olivia Klein Hydra Spray Toner on erinomainen suihke päänahan ongelmien hoitoon! Se sisältää muun muassa salisyylihappoa, joka auttaa irroittamaan hilsettä. Lisäksi se sisältää antimikrobista teepuuta, taikapähkinää, sekä kosteuttavaa glyseriiniä, joita kaikkia tarvitaan ongelmallisen päänahan tasapainottamiseen. Hoitosuihketta voi suihkuttaa päänahkaan esimerkiksi pesun jälkeen ja hieroa sitä hiusten tyveen.
Luomuhoitona omenasiiderietikka
Se tasapainottaa päänahkaa ja tukee hyvien bakteerien toimintaa, joka rauhoittaa hiivasienen toimintaa ja sitä mukaa hilseilyä. Käytä sekoittamalla veteen, levitä päänahkaan ja anna vaikuttaa hetki. Huuhdo kevyesti niin, että seosta jää hieman jäljelle.
Jos tilanne ei rauhoitu parissa viikossa, niin sitten on hyvä hakea apteekista shampoo, joka sisältää ketokonatsolia. Tämä on tarkoitettu kuitenkin vain tilapäiseen käyttöön! Parasta on jos ongelman saa kuriin esimerkiksi Apeironin tai Khadin kaltaisella shampoolla.
Kuivan hiuspohjan hoitoon toimiikin sitten oikeastaan juuri päinvastaiset neuvot kun hilseilevään päänahkaan. Eli pesuväliä voi koittaa pidentää, öljyt ja kosteuttavat naamiot puolestaan auttavat tuomaan kosteutta ihoon.
Lisäksi kannattaa huolehtia siitä, ettei hiustuotteissa ole hiuksia, päänahkaa tai ihoa kuormittavia ja kuivattavia aineita. Näistä voit lukea lisää shampoo-kategoriastamme. Esimerkiksi Curly Girl -metodiin sopivista tuotteista voi saada tähän hyviä vinkkejä. CGM -soveltuvat tuotteet ovat myös usein todella hyviä tuotteita kuivasta päänahasta kärsivälle!
Valitse kuivalle päänahalle sopiva shampoo
Innersensen tuotteet on suunniteltu toimimaan yhdessä hiuksien, päänahan ja ihon kanssa, joten niiden kanssa voit olla varma, että et tule itse aiheuttaneeksi itsellesi ongelmia ihon tai päänahan kanssa. Etenkin sarjan hydra-shampoo on todella kosteuttava ja sopiva juuri kuivalle hiuspohjalle sekä kuivalle/karhealle hiukselle.
Käytä säännöllisesti hiuspohjaa hoitavaa öljyä
Innersense on suunnitellut nimenomaan kuivan ja oireilen päänahan hoitoon hiusöljyn nimeltä Harmonic Treatment oil. Tätä kannattaa käyttää akuutissa vaiheessa jopa kaksi kertaa viikossa ja antaa vaikuttaa yön yli. Se helpottaa tehokkaasti kutinaan sekä kuivaan hilseeseen.
Kokeile myös kosteuttavaaa naamiota
Esimerkiksi Innersense Hydrating Masque on mieletön tehohoito kosteuttamaan kuivia hiuksia ja päänahkaa.
Vinkki: Mikäli kärsit hiuspohjan ongelmista ja olet siirtymässä synteettisistä tuotteista luonnollisiin, kannattaa tutustua myös Jenkkiläisen kampaajan ja hiustuote expertin Joanne ja Greg Starkmanin 14-päivän hius detoxiin!
Seborrean taustalla uskotaan olevan geeniperimä, mutta sen taustalla on myös paljon muuta. Sen syntysyitä, kuten monien "modernien" ihosairauksien (POD, rosacea, hidradentis jne.) ei tarkoin tunneta.
Näemme, että monisyisten iho-ongelmien tutkiminen tieteellisesti on hyvin haasteellista ottaen huomioon kuinka suuri psyykkis-fyysinen kokonaisuus kehomme on.
Siksi seborrean kanssa, kuten myös tulehduksellisten ihosairauksien kanssa, autoimmuunisairauksille suositeltu ruokavalio ja oikein valitut tulehdusta alentavat ravintolisät voivat huomattavasti tehostaa hoitoa ja paranemista.
Tällainen ruokavalio voi aluksi tuntua rajoittavalta, mutta kun löytää hyviä reseptejä niin aika äkkiä pääsee jyvälle siitä miten saa tehtyä todella maukkaita ja hyviä ruokia.
Mikäli kaipaat ruokavalion suunnittelussa apua, suosittelemme kääntymään Diplomiravintoneuvoja Annina Francioson puoleen.
Tulehduksellisten iho-oireiden kanssa on erittäin tärkeää karsia kehoa ulkoapäin mahdollisesti kuormittavat tekijät. Tämä tarkoittaa sitä, että on hyvä miettiä esimerkiksi oman kehon kemikaalialtistusta.
Käy siis läpi kodinpesuaineet, kosmetiikka ja pohdi esimerkiksi hiustenvärjäyksestä tauon pitämistä.
Kuormittavia tekijöitä voi myös löytyä työpaikaltasi ja on hyvä huomata, että myös hormonitoimintaan liittyvät tekijät kuten ehkäisy vaikuttavat kehon kuormitukseen.
Nämä ovat kaikki tekijöitä, jotka kannattaa huomioida esimerkiksi ennen lääkityksen hakemista. Jos ongelma kumpuaa jostain edellä mainituista asioista, on lääkevoiteiden, antibiottikuurien tms. käyttö helposti vain oireiden laastarointia.
Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista