Kirjoittaja: Veera Brückler 06. 02. 2019
Tänä päivänä ilahduttavan moni kuluttaja on kiinnostunut eläinkokeettomasta kosmetiikasta. Tästä aiheesta on paljon tietoa netti pullollaan ja yritykset toinen toistaan kiivaammin vakuuttelevat tuotteidensa olevan “cruelty free”/ turvallisia/ eläinystävällisiä, mutta voiko näihin lauseisiin luottaa?
Mistä oikeasti tunnistaa eläinkokeettoman tuotteen? Miksi eläinkokeet kosmetiikassa eivät ole niin yksiselitteinen aihe kun alunperin voisi ajatella?
Eläinkokeet on kielletty EU-alueella. Jo vuonna 2004 astui voimaan kosmetiikkadirektiivi, joka kielsi eläimillä testattujen kosmetiikkatuotteiden myynnin EU:n alueella. Tästä voisi siis ajatella, että kunhan ostan kosmetiikkaa Suomessa, niin minun ei tarvitse olla huolissaan eläinkokeista. Tätä kieltoa, kuten myös kosmetiikan raaka-aineiden käyttöä, valvotaan kuitenkin melko heikosti - käytännössä yrityksien omien ilmoitusten perusteella.
Valvonnan heikkouden lisäksi Kiina nousee usein esille eläinkoekeskusteluissa. Syy siihen on, että Kiinan valtio testauttaa kaikki sen alueella myyntiin tulevat kosmetiikkatuotteet eläimillä. Teoriassa yritykset eivät saa käyttää näitä tietoja hyödykseen jos he myyvät samaa tuotetta Euroopassa, mutta käytännössä tätä ei valvota.
Vaikka Kiina on suuri markkina kosmetiikkavalmistajille eläinkokeiden tekeminen onkin syy miksi moni arvoilleen täysin omistautunut kosmetiikkavalmistaja on päättänyt pysyä poissa Kiinan markkinoilta.
Jos haluat tukea eläinkokeettomuuden yleistymistä, on yksi tapa edistää asiaa suosia vain valmistajia, jotka eivät testaa eläimillä, eivät salli sitä raaka-ainetoimittajiltaan eivätkä myy tuotteitaan Kiinaan.
Eläinkokeettoman kosmetiikan voi tunnistaa muun muassa tämänkin sivun ylälaidasta löytyvästä Leaping Bunny -sertifikaatista sekä luonnonkosmetiikan sertifikaatista (eläinkokeet ovat kiellettyjä sertifioidussa luonnonkosmetiikassa).
Mikäli tuotteella ei ole näistä kumpaakaan ei se kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi tällöin varmasti testattu eläimillä. Hyvä esimerkki tästä on kotimainen Flow Kosmetiikka, joka täyttäisi raaka-aineidensa puolesta monien luonnonkosmetiikan sertifikaattien kriteerit, mutta ei ole kustannussyistä (vielä) sertifikaattia lunastanut.
Mikäli kosmetiikan valmistajan arvoihin kuuluu eläinkokeettomuus, on se käytännössä aina kotisivuilla mainittu. Kannattaa siis käydä tutkimassa kiinnostavien valmistajien omatkin sivut tämän asian tiimoilta.
Monet erityisesti luonnonkosmetiikkaan erikoistuneet jälleenmyyjät hyväksyvät valikoimiinsa ainoastaan eläinkokeetonta kosmetiikkaa kuten me TwistBellä. Tämä kannattaa aina varmistaa myyjän tuotekriteereistä sekä perehtyä vastuullisten toimijoiden arvoihin sekä taustoihin.
Huomioithan, että eläinkokeettomuus tai Cruelty Free-sertifikaatti tarkoittavat vain sitä itseään. Et silti tiedä onko tuote tehty laadukkaista raaka-aineista, sisältääkö se runsaasti luomuraaka-aineita ja onko tuote vapaa mikromuoveista tai muista ympäristölle haitallisista raaka-aineista!
Eläinkokeeton tuote voi hyvinkin olla tuote, joka on tehty käyttäen täysin halpoja täyteaineita, jotka vielä kaiken lisäksi ovat ympäristölle epäystävällisiä ja kuormittavia sinun keholle!
Meidän vinkkimme sinulle:
Tee listaus niistä arvoista, jotka ovat tärkeitä sinulle. Oli se sitten luomu, vegaanisuus, tietty raaka-aine vai kenties jokin muu. Kun ostat tuotteita varmista, että tuote täyttää KAIKKI sinun kriteerisi äläkä haksahda yhden termin perään. TwistBe valikoiman KAIKKI tuotteet ovat eläinkokeettomia, laadukkaita ja aidosti ihoa hoitavia. Valikoimamme tuotteet käyvät läpi todella tarkan kuratoinnin ennen kuin ne päätyvät myyntiin.
Jos haluat ostaa nimenomaan Leaping Bunny -sertifiotuja tuotteita voit hakea verkkokaupassamme tuotteita eri filttereillä. Löydät esimerkiksi eri sertifikaateilla olevia tuotteita, kuten Leaping Bunny -sertifikaatin.
Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista