0

Ostoskorisi on tyhjä

Akne - kaikki mitä sinun tulisi tietää

Akne - kaikki mitä sinun tulisi tietää

Jos kamppailet aknen kanssa, olet nyt saapunut oikeaan paikkaan. Olemme auttaneet satoja asiakkaitamme saamaan loistavia tuloksia aknen hoidossa! Ainutlaatuisen lähestymisemme vuoksi, tiedämme, että voimme auttaa myös sinua!

Kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntijoina näemme akneen liittyvinä suurimpina haasteina vääränlaisen hoidon, väärin diagnosoidun aknen sekä ongelmien laastaroinnin juurisyyn selvittämisen ja hoitamisen sijaan.

Nämä kaikki voivat johtaa ihon oireilun pahenemiseen ja loputtomaan oireiden vyyhtiin, josta voi tuntua mahdottomalta päästä eroon.

Tästä blogista saat vastauksen kaikkeen, mikä aknessa on sinua mietityttänyt. Blogi käsittelee aknen tunnistamista, juurisyitä sekä sitä miten aknen voi lopullisesti saada hoidettua ilman lääkevoiteita ja -kuureja.

Ennen kuin aloitat - Muista saat meiltä avun ihosi hoitoon ja tuotteiden valintaan 💜

Jos kaipaat apua omalle iholle sopivien tuotteiden valinnassa tai ihon hoidossa, kysy rohkeasti apua ihonhoidon asiantuntijoiltamme sivun alareunassa löytyvän chatin kautta tai tule piipahtamaan myymälällemme.

Meiltä saat aina henkilökohtaista apua, parhaat tuotteet ihosi hoitoon sekä Suomen parasta palvelua kaikissa ihoosi liittyvissä asioissa.

Mikä on akne?

Akne on tulehduksellinen iho-ongelma tai ihosairaus. Akneiholla on runsaasti finnejä, jotka tyypillisesti ovat punoittavia. Aknen tyypistä riippuen finnit voivat olla joko ihonalaisia tai märkiviä.

Akne on krooninen iho-ongelma sillä se kehittyy lähtökohtaisesti aina pitkän ajan saatossa hitaasti ja on luonteeltaan sitkeä ja pitkäkestoinen.

Se oireilee tyypillisimmin kasvojen, selän ja rintakehän alueella. Hormonaaliset epäpuhtaudet esiintyvät tyypillisesti kasvojen alaosassa, leuassa, leukaperissä sekä kaulalla.

Akne vaikuttaa usein mielialaan ja omakuvaan negatiivisesti. Juuri aknen yleisyyden vuoksi haluamme auttaa jokaista aknen kanssa kamppailevaa ymmärtämään ettei omassa ihossa ole mitään vikaa ja että on valtavan paljon keinoja saada akneoireilu kuriin tai kokonaan pois.

Lue kuinka asiakkaamme Anniina sai tuloksia akneihonsa hoidossa. 

Mistä tunnistan aknen?

Mistä tunnistaa aknen?

Akneiholla on samanaikaisesti runsaasti epäpuhtauksia - yksi tai kaksi finniä ei siis vielä ole akne. Osa saattaa huomata ihonsa reagoivan myös tiettyjen ruokien tai arjessa tapahtuvien asioiden vuoksi.

Finnit ja näpyt voivat olla erilaisia ja usein iho on myös tulehtunut, punoittava, rasvoittuva sekä herkkä ja helposti kaikkeen kosmetiikkaan reagoiva.

Aknella on monta eri muotoa, joista yleisimpiä ovat komedoakne, märkänäppyläinen akne, kystinen akne sekä onteloakne. Toisilla esiintyy kerralla useampaa eri aknen muotoa, toisilla vain yhtä näistä. On myös yleistä, että aknen muodot vaihtelevat ajoittain, vaikka kerralla iholla esiintyisikin vain yhtä muotoa. Jokaisella eri aknen muodolla on omat tunnusmerkkinä ja oireensa.

Aknen eri muodot

Komedoakne - Komedoaknessa ei esiinny märkiviä tai tulehtuneita näppyjä lainkaan, vain runsaasti mustapäitä ja valkopäitä. Mustapäätä kutsutaa myös avokomedoksi sillä niissä tukkeuman aiheuttanut tali on kosketuksissa hapen kanssa, jonka seurauksena tali tummuu. Valkopäät puolestaan pysyvät ihon alla eli ne ovat monelle tuttua ihon tukkeumaa. Tukkeuma näkyy iholla ihonalaisena röpelönä ja tuntuu myös käsin koskettaessa. Komedoakne on aknen lievin muoto.

Märkänäppyläinen akne - Toiselta nimeltään papulopustulaarinen akne on yleisin aknen muoto. Siihen kuuluvat punaiset finnit sekä märkivät näppylät. Märkänäppyläisessä aknessa on tavallista myöskin musta- sekä valkopäiden esiintyminen.

Kystinen akne ja onteloakne - Nämä kuuluvat vaikeimpiin aknen muotoihin ja niissä esiintyy kaikkia edellä mainittuja iho-ongelmia sekä lisäksi syvempiä ontelomaisia tulehduksellisia ihomuutoksia.

Aknefinnien eri muodot

Riippumatta siitä mikä muoto aknesta on kysymyksessä lähdetään aknea hoitamaan samalla tavalla Twistbe ihonhoitometodin näkökulmasta. Tässä blogissa läpikäymämme vinkit pätevät siis kaikkien erityylisten aknejen hoitoon.

Akne vai pelkkiä finnejä?

On myös mahdollista aiheuttaa itselleen iho-ongelmia ja aknelta vaikuttavia oireita. Törmäämme usein tilanteeseen, joissa asiakas on diagnosoinut itse itselleen aknen ja hankkinut sen hoitoon hyvin voimakkaita tuotteita, mutta ihon kunto on mennyt vain huonommaksi.

Jos ihonhoidon perusteet ovat hukassa ja käyttää vääränlaisia tai omalle ihotyypille epäsopivia tuotteita, iho kuormittuu helposti ja alkaa oireilemaan epäpuhtauksien muodossa.

Tämä voi luoda mielikuvan siitä, että iholla on akne vaikka näin ei todellisuudessa ole.

Mistä sitten tietää, onko kyseessä akne vai pelkkiä finnejä? Tämä selviää laittamalla ensin ulkoinen ihonhoito kuntoon niin, että poistetaan käytöstä kaikki ihon luontaista tasapainoa kuormittavat tuotteet ja otetaan tilalle tuotteet, jotka vastaavat oman ihon tarpeisiin. Tähän perustuu myös Twistbe ihonhoitometodi, josta kerromme myöhemmin lisää.

Jos olet epävarma käyttämistäsi tuotteista, onko ihonhoidossasi kuormittavia tuotteita ja ehkä myös ihotyypistäsi, suosittelemme tulemaan meille ihotyyppianalyysiin, jossa kartoitamme perusteellisesti ihonhoitotottumuksesi, tuotteesi ja rutiinisi.

Ihotyyppianalyysi voidaan tehdä täysin etänä, joten se ei vaadi paikallaoloa hoitolallamme. Tuloksena analyysistä saat noin 10 sivusen vihkosen, joka sisältää tarkat tiedot ihosi tilanteesta ja sille soveltuvasta hoidosta sekä tuotteista. Lue analyysistä lisää täältä.

Akne vai ruusufinni?

Akne ja ruusufinni menevät myös ihmisillä usein sekaisin. Miten sitten erottaa nämä kaksi toisistaan?

Ruusufinni, toiselta nimeltään rosacea, ilmenee samanaikaisesti sekä näppylöinä, että ihon kuivuutena, punoituksena ja herkkyytenä.

Ruusufinneille ominaista on ihon kuumotus poskissa ja nenällä joskus myös otsalla ja leuassa.

Ruusufinni keskittyy useimmiten kasvojen keskelle kun akne puolestaan ilmenee kasvojen reunoilla.

Tulehduksellinen akne saattaa tuntua iholla kipeältä. Rosacea tuntuu enemmän kuumotuksena ja punoituksena. Iho punoittaa ruusufinninäppyjen ympärillä usein runsaasti. Ruusufinnistä voit lukea lisää Ruusufinni-näin hoidat oikein -blogistamme.

Mistä akne johtuu?

Akne-iho-miehellä

Aknesta puhuttaessa paholaiseksi nimetään usein aknebakteeri Cutibacterium acnes (ent. Propionibacterium acnes tai P. Acnes). Asia ei ole kuitenkaan lainkaan musta-valkoinen. C. acnes bakteeri kuuluu luontaisesti osaksi ihon mikrobiomia ja mikäli sitä lisätään terveelle iholle, ei siihen ala muodostua aknea. Cutibacterium acnesin läsnäolo iholla ei siis yksinomaan aiheuta aknea tai iho-ongelmia. Kaikki C. acnes kannat eivät myöskään aiheuta aknen oireita.

Aknea esiintyy nykyisin länsimaissa lähes 80%:lla ihmistä jossakin vaiheessa elämää.

Yleisimmin akne oireilee teini-iässä, mutta hormoniperäinen aikuisiän akne on myös lisääntynyt merkittävästi.

Alkuperäiskansojen keskuudessa aknea ei puolestaan esiinny lähes ollenkaan. On siis selvää, että eri tekijät modernissa yhteiskunnassa ovat aknen taustalla.

Aknen taustalla voi olla muun muassa:

  • Perinnölliset tekijät
  • Hormonitoiminnan muutokset ja epätasapainotilat
  • Ihon bakteerikannan epätasapainotila
  • Suoliston bakteerikannan epätasapaino
  • Toistuvat lääkekuurit
  • Matala-asteista tulehdusta ylläpitävä ruokavalio
  • Pitkään jatkunut kuormitus

Aknen kaltaisten tulehduksellisten iho-ongelmien kanssa onkin ensisijaisen tärkeää ymmärtää, että kyse ei ole juuri ikinä vain yhdestä tekijästä. Tästä syystä harvoin saadaan myöskään tuloksia vain yhdellä “kikkakolmosella.”

Puhumme usein Twistbellä “negatiivisesta dominopelistä” tulehduksellisten iho-ongelmien taustalla.

Tällä tarkoitamme sitä, että yksi asia johtaa toiseen, jonka seurauksena kaikki palikat katuvat ja lopulta tulehdukellinen iho-ongelma puhkeaa.

Esimerkki aknen puhkeamisesta pitkällä aikavälillä:

  1. Sinulla on pitkäkestoista kuormitusta (stressiä) etkä palaudu kunnolla
  2. Hormonitoimintasi menee epätasapainoon
  3. Ihon talintuotanto lisääntyy
  4. Ryhdyt käyttämään aknen hoitoon tarkoitettuja kuivattavia tuotteita
  5. Ihosi bakteerikanta vinoutuu
  6. Akne puhkeaa

Ymmärtäessään syita aknen taustalla ja sen monimuotoisuutta on helppo ymmärtää miksi aknea pitää hoitaa elintavat ja ihonhoito huomioiden.

Lue myös artikkelimme: Voiko akne olla itseaiheutettu tai väärin diagnosoitu?

Miksi akne palaa lääkekuurin jälkeen?

Näemme hyvin usein, että aknea on lähdetty hoitamaan lääkekuurin keinoin, mutta oireet palaavat kerta toisensa jälkeen kuurin loputtua. Tämä on aina merkki siitä, ettei kyseinen lääkekuuri taklaa aknen oireiden todellisia juurisyitä vaan toimii ainoastaan väliaikaisena laastarina.

Aknekuurit heikentävät suoliston bakteeritasapainoa ja voivat ohentaa ihoa sekä kuivattaa sitä voimakkaasti. Nämä altistavat kehon ja ihon muille ongelmille.

Tämän vuoksi emme koskaan näe lääkekuuria aknen ainoana hoitokeinona. Aknen hoidossa kannattaisikin aina lähteä liikkeelle oman iho-ongelman juurisyyn syiden selvittämisestä sekä ihon ja kehon toimintojen palauttamisesta niiden luontaiseen tasapainoon. Käymme tätä läpi seuraavaksi.

Miksi aknen hoitoon myydään vahvoja kuivattavia tuotteita jos ne aiheuttavat ongelmia?

Kuivattava-geeli-aknen-hoitoon

Tali on ihon oma arvokas ja hyödyllinen rasva, jota erittyy talirauhasista. Se koostuu glyserideistä ja rasvahapoista, skvaleenista ja vahaestereistä ja sen tehtävä on suojata ihoa.

Tali on toisin sanoen kriittisen tärkeä ihollemme. Sen tuottaminen on myös elimistöllemme metabolisesti kallista, joten kehomme ei tuota sitä turhaan.

Tali toimii kuitenkin myös ravintona aknea aiheuttaville bakteereille.

Jos talin eritys häiriintyy ja keho alkaa tuottaa sitä liiallisesti, voivat iholtamme luontaisesti löytyvät bakteerikannat lähteä kasvuun ja bakteerikanta mennä epätasapainoon.

Tämän vuoksi aknen hoitoon suunnitellaan voimakkaasti talintuotantoa vähentäviä ja voimakkaasti peseviä sekä kuivattavia tuotteita. Nämä ovat kuitenkin todellisuudessa vain laastari ja tekijä, jotka sysäävät usein akneihoisen vaan syvempään ongelmien kierteeseen.

Miksi näin sitten on? Mikäli ihon pinnalta pestään talia jatkuvasti pois, alkaa sen erittyminen pikkuhiljaa lisääntyä entisestään sillä iho pyrkii korjaamaan tilannetta jossa sen luontainen tasapaino on horjunut. Näin iho rasvoittuu entisestään ja tuntuu samaan aikaan usein pintakuivalta. Ihoon lähtee syntymään finnejä, joiden myötä tulee helposti tartuttua yhä voimakkaampiin tuotteisiin. Näin syntyy lähtötilannetta suurempi ongelmien kierre.

Siksi talin liikatuotantoa ja ihon bakteerikannan epätasapainoa kannattaa hoitaa aivan muulla tavoin, jos mielii saada tuloksia jotka myös kestävät pitkään.

Miten aknea sitten kannattaa hoitaa?

Miten aknea hoidetaan

Olemme kehittäneet vuosien asiakastyön tuloksena oman nelivaiheisen Twistbe ihonhoitometodin, joka on systemaattinen ja kokonaisvaltainen tapa lähestyä ihonhoitoa riippumatta siitä halutaanko hoitaa iho-ongelmaa vai optimoida ihon nuorekkaana pysymistä. Metodin kaksi ensimmäistä vaihetta koskevat ulkoista ihonhoitoa kosmetiikalla ja kaksi seuraavaa elintapoja.

Twistbe metodin avulla aknen hoidossa saa parhaat ja nopeimmat tulokset, jotka myös kestävät pitkään. Tutustu esimerkiksi asiakkaamme Hannan saamiin tuloksiin.

Twistbe ihonhoitometodi perustuu poikkitieteelliseen koulutukseemme, tieteellisiin tutkimuksiin eri aloilta sekä kahdeksan vuoden kokemukseen käytännön asiakastyöstä. Metodissa huomioidaan ihon biologia, ihon luontaiset tarpeeet sekä elintavat osana ihonhoitoa.

Lue myös blogimme: Miten hoitaa akneihoa oikein? Ihonhoidon asiantuntijamme kertoo - katso konkreettiset ohjeet!

Twistbe ihonhoitometodiin kuuluu nämä neljä vaihetta:

VAIHE 1: Poista ihonhoitorutiinistasi kaikki kuormittava kosmetiikka ja ihon luontaista tasapainoa kuormittavat tavat hoitaa ihoa.

VAIHE 2: Laita ihonhoitorutiini Twistbe kuntoon: valitaan rutiiniin sellaiset tuotteet, jotka vastaavat ihon tarpeita ja suunnitellaan päivittäinen ihonhoito niin, että siinä tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan vuorokaudesta.

Helpottaaksemme kahden ensimmäisen stepin tekemistä, olemme luoneet aknen hoitoon valmiin tuotepaketin ja hoito-ohjeet. Siinä kerromme tarkalleen mitä akneihon hoidossa kannattaa tehdä aamuisin, iltaisin ja viikkohoidossa.

Saat lisäksi setin tuotteet -10% halvemmalla verrattuna siihen, jos ostaisit ne erikseen!

 

Kun olet tehnyt Twistbe-tyylistä ihonhoitoa noin 2-3 viikkoa, näet mihin ihosi kunto asettuu. Mikäli sinulla on ollut paljon kuormittavia tekijöitä ihonhoidossasi, voit nähdä muutoksia ihosi kunnossa ja siinä miltä se tuntuu jo muutamassa päivässä. Tyypillisiä tällaisia kuormittavia tekijöitä ovat muun muassa vääränlaiset puhdistustuotteet kuten vaahdot, geelit ja palasaippuat, joita markkinoidaan aknen hoitoon.

Mainitsimme aiemmin itseaiheutetusta aknesta. Twistbe ihonhoitometodin mukaisesti etenemällä saat myös selvitettyä onko ihollasi ollut kyse tästä ja pääset eroon mahdollisista itse aiheutetuista oireista. Isolla osalla asiakkaistamme akne on saatu taltutettua näiden kahden ensimmäisen vaiheen jälkeen.

Kahden ensimmäisen vaiheen tehtyäsi näet siis minkä verran tulehduksellisuudesta sekä ihon oireista saat hoidettua ihonhoitotuotteilla.

Jos vaiheen 2 jälkeen akne edelleen oireilee, kertoo keho, että on tarvetta tarkastella myös elintapoja ja kehon sisälläpäin tapahtuvia asioita.

Siitä päästäänkin Twistbe metodin kahteen seuraavaan vaiheeseen.

Aknen hoito elintavoilla

VAIHE 3: Minimoidaan sisäiset kuormitustekijät. Mainitsimme aiemmin, että eri tekijät modernissa yhteiskunnassa ovat aknen taustalla. Siksi metodin vaiheessa kolme tarkastellaan kaikkia niitä tekijöitä, jotka omassa arjessa kuormittavat elimistöä ja tätä kautta ihoa. Kuormituksen minimoiminen voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin ruoka-aineiden välttämistä tilapäisesti, oman palautumisen tarkastelua tai jonkun muun arkisen kuormitustekijän rajoittamista.

VAIHE 4: Palautetaan kehon toleranssi. Siinä vaiheessa kun elimistö on todella kuormittunut se reagoi todella helposti eri asioihin: liian rankkoihin urheilusuorituksiin, kosmetiikkakokeiluihin tai huonoihin yöuniin, joka usein näkyy myös iholla. Siksi neljännessä vaiheessa annetaan keholle pieninä maltillisina kokonaisuuksina hyviä asioita ja annetaan keholle mahdollisuus löytää jälleen sille luonnollinen tasapaino. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi rajoitettujen ruoka-aineiden palauttamista takaisin ruokavalioon pikkuhiljaa. Tavoitteena neljännessä vaiheessa on se, ettei kehosi reagoi enää niin helposti erilaisiin kuormittaviin asioihin.

Aknen hoito elintavoilla

Pureudutaan seuraavaksi tarkemmin eri osa-alueisiin “sisäisen ihonhoidon” eli elintapojen osalta. Elintavat ovat aina todella yksilöllisiä ja jokaisen kuormitustekijät ovat erilaisia. Alla olevista kokonaisuuksista sinun on helppo poimia omaa tilannettasi koskevat vinkit.

Akne ja ruokavalio

Ruokavalion merkitystä ihon ja koko kehon hyvinvoinnille ei voi liiaksi korostaa. Se mitä ja miten syömme antaa kehollemme ja ihollemme sen tärkeimmät rakennuspalikat.

Mikään yksittäinen ravintoaine tai ruoka ei ole yksinomaan paha tai aknea aiheuttava. On kuitenkin ruoka-aineita, jotka usein lisäävät kehossa matala-asteista tulehdusta, joka on yksi yleinen aknen taustatekijä. On myös ravintoaineita, jotka rauhoittavat ja sammuttavat tulehdusta.

Sinulla on paljon keinoja vähentää aknen oireilua myös ruokavalion avulla.

Tulehdusta ylläpitäviin ravintoaineisiin ja ruokiin lukeutuvat maitotuotteet, sokeri, prosessoidut tai käristetyt ruoat, prosessoidut viljat, huonolaatuiset rasvat sekä runsas alkoholin käyttö.

Akne ja ruokavalio

Myös liian yksipuolinen ruokavalio tai liian ravintoköyhä ruokavalio voivat myös vaikuttaa siihen, että tulehdustila pääsee vallitsemaan kehossa helpommin.

Miten optimoida aknen hoitoa ruokavaliolla?

  • Aina toimiva ruokavaliovinkki on suosia vain ruokia, jotka eivät sisällä raaka-ainelistoja - skippaa einekset ja suosi kasviksia, lihoja, marjoja, munia, kylmäpuristettuja kasviöljyjä jne. Tällä pääset jo pitkälle. Näin vältät turhat lisä- ja täyteaineet, joiden vaikutuksia kehoomme ei vielä täysin tunneta.
  • Syö tarpeeksi vihreää - Ihannetilanteessa ruokavaliosi sisältää päivittäin noin 10dl vihreitä kasviksia ja lehtivihreitä, jotka tukevat hormonien kierrätyksestä vastaavan maksan toimintaa. Saat päivän viherannoksen helposti täyteen kun teet lämpimillä aterioilla lautaselle kunnon salaatin, syöt esimerkiksi parsakaaleja lisukkeina ja nautit viherjauheen aamuisin!
  • Sammuta tulehdusta- Tulehdusta sammuttamaan suosi kotimaisia antioksidanttipitoisia marjoja, monipuolisesti kuituja sisältäviä kasviksia sekä täysjyväviljoja.
  • Tasapainota suoliston toimintaa -  Akneihoinen hyötyy tyypillisesti myös fermentoitujen ruokien lisäämisestä ruokavalioon.

Jos haluaa noudattaa jotain tiettyä “ruokavaliosuuntausta” on paleo-tyylinen ruokavalio paras aknea sairastavalle.

Jos epäilet ettei ruokavaliosi ole kunnossa ja haluaisi tehdä siihen selkeän remontin suosittelemme bookkaamaan Sisäisen ihonhoidon Reset -konsultaation ravintoneuvojamme Anninan kanssa, sillä näin saat juuri sinulle räätälöidyt ohjeet. Annina on erikoistunut iho-ongelmien sisäiseen hoitoon.

Ruokavalio

Kärsitkö iho-ongelmista, mutta et ole saanut haluamiasi tuloksia sen hoidossa?

Tutustu iho-ongelmien hoitoon keskittyvään ruokavalio-oppaaseen, joka sisältää 21 iho-ongelmiin auttavaa reseptiä!

Stressi ja akne eli kuormituksen ja palautumisen suhde aknen hoidossa

Aknen ja stressin yhteys

Me Twistbellä puhumme itseasiassa stressin sijaan mieluummin kuormituksesta sekä kuormituksen ja palautumisen välisestä tasapainosta. Käyttämällä vain sanaa stressi, ajaudumme helposti tarkastelemaan kehosi kohtaamaa kuormitusta liian yksipuolisesti.

Siinä missä ennen ihmiselle aiheutti stressiä pedoilta pakeneminen tai ruokavaje, tänä päivänä elimistöämme kuormittavat arkisempia ja erilaisia: työhuolet, univaje, älylaitteiden käyttö tai liian raskas liikunta.

Tänä päivänä meille ei myöskään tule selkeää eroa stressaavan tilanteen ja ei-stressaavan tilanteen välille.

Aivan kuten mikään muukaan, ei stressikään ole yksinomaan vain huono asia. Lyhytkestoisena se parantaa suorituskykyämme (esimerkiksi bussille juokseminen kiireessä.

Pitkittyneenä stressi voi sekoittaa käytännössä kaikki kehon toiminnot - mukaan lukien ihosi hyvinvoinnin!

Ollessamme kuormittuneita kehomme kuluttaa suojaravintoaineita: sinkkiä, B-vitamiineja sekä antioksidantteja, kuten C-vitamiinia. Stressin aikana kehomme jättää joitakin elimistön toimintoja taka-alalle priorisoiden hengissä pysymiseen tarvittavia toimintoja. Tämän seurauksena iholle hyödylliset ravintoaineet eivät välttämättä pilkkoudu, imeydy tai päädy iholle asti kunnolla. Tämä näkyy ihomme kunnossa sameutena ja kuivumisena sekä kuivumista seuraavina finneinä.

Elimistön kuona-aineiden käsittely ja korjaavat toiminnot tapahtuvat levon aikana, erityisesti yöllä, joten epäpuhtauksien eliminoinnissa riittävä palautuminen ovat tärkeässä asemassa.

Elimistöllä on luontainen taipumus korjata ja tasapainottaa elintoimintojaan, jos sille vain annetaan siihen mahdollisuus. Pitkittyneen stressin ja liiallisen kuormituksen seurauksena nämä elintärkeät yöunet eivät usein kuitenkaan ole enää riittävän levollisia ja palauttavia.

Elintapojen seurauksena syntyvää kehon kuormitusta on vaikea, lähes mahdotonta, korjata kosmetiikalla.

Helpompaa - ja ennen kaikkea tuloksekkaampaa on varmistaa, että omassa arjessa kuormituksen ja palautumisen välinen tasapaino on kunnossa.

Palauttavia tekijöitä ja kehosi hyvinvointia edistäviä asioita, ovat oikeastaan kaikki sellaiset asiat mitkä sinä jo varmasti tällä hetkellä miellät terveelliseksi:

  • Säännöllinen unirytmi ja hyvä unihygienia
  • Säännöllinen liikkuminen omaan arkeesi sopivalla tavalla (univajeisena äitinä tai kuormittavassa arjessa elävän ei esim kannata treenata itseään maratonille)
  • Mikrotaukojen pitäminen päivän aikana
  • Meditaatio tai muu kehoa rauhoittava aktiviteetti
  • Hieronnoissa, kasvohoidoissa, akupunktiossa, Neurosonic tms hoidoissa käyminen

Kuormituksen ja palautumisen välinen suhde onkin oikeastaan kuin vaaka: on ok, että arjessa on kuormitusta jos pystyt tarjoamaan kehollesi vastapainoksi palautumista!

Stressin hallinta aknen hoidossa

Hormonaalinen akne ja hormonien vaikutus ihon kuntoon

Hormoniperäistä aknea ilmestyy tyypillisimmin teini-iässä sekä ruuhkavuosien aikaan. Muutokset hormonitoiminnassa ja tasapainossa eivät kuitenkaan katso mitään tiettyä ikää tai taustaa vaan hormoniperäisestä aknesta voi kärsiä käytönnössä kuka vain.

Teini-iässä aknea esiintyy tasaisemmin eri sukupuolien välillä hormonitoiminnan aktivoitumisen seurauksena kun taas aikuisiän akne on huomattavasti yleisempää naisilla kuukautis- eli hormonikierron vuoksi. Aikuisiän hormonaaliset ihomuutokset ovat usein pitkäaikaisempia, kuin teini-iässä.

Hormonien kohdalla selkeää syy-seuraus suhdetta on vaikea todentaa, sillä hormonit ovat niin vahvasti toisiinsa vaikuttavia, että yhden hormonin liikatuotanto voi monen mutkan kautta vaikuttaa toiseen hormoniin, joka laukaisee sitten iho-oireet.

Liiallinen androgeenituotanto olisi kaikkein suoraviivaisin selitys hormonaalisen aknen puhkeamiselle sillä se lisää talin tuotantoa. Se ei kuitenkaan ole ainoa hormonaalinen tekijä, joka altistaa aknelle. Myös erityisesti naishormonien epätasapaino tai huono hormoonisynteesi voivat altistaa aknelle tai saada ihon tulehtumaan.

Hormonaalisen epätasapainotilan voi laukaista esimerkiksi e-pillereiden lopetus, raskaus, imettäminen sekä henkinen ja fyysinen stressi ja kuormitus. Kun hormonitoiminta ei ole tasapainossa, heijastuu se mielialan lisäksi iholle.

Miten voin hoitaa hormonaalista aknea?

Kehon hormonitoimintaa kuvastaa hyvin ajatus huoneesta, jossa kaikki huonekalut on kytketty toisiinsa narulla. Kun liikutat yhtä huonekalua, jokainen liikkuu. Tästä syystä hormonitoiminnan tasapainottaminen voi olla aikaa vievää, sillä se ei ole mitenkään yksioikoista. Hyvä puoli tosin on se, että kun alkaa tekemään parempia muutoksia omaan arkeen, tuloksia voi saada myös tehokkaasti.

Tärkeintä on muistuttaa itseään oman tilanteen historiasta. Jos hormonaalisen aknen puhkeamiseen on johtanut vuosikausien hormonaalisen ehkäisyn syöminen, liian kuormittava elämä sekä ruuhkavuodet kirsikkana kakun päälle, ei ongelma välttämättä lähde korjaantumaan heti. Siksi kehoitamme olemaan kärsivällinen sekä armollinen omalle keholle

Keskeisenä tekijänä oman mahdollisten taustavaikuttajien minimoimisessa hormonaalisen aknen taustalla (oli sitten minkä ikäinen hyvänsä, on karsia kaikki omassa arjessa olevat hormonitoimintaa kuormittavat tekijät.

Muun muassa näin voit minimoida elimistösi kuormitusta:

  • Karsi kotoa kaikki synteettiset hajusteet ja niitä sisältävät tuotteet (hajuvedet, kosmetiikka, kodinpesuaineet jne)
  • Suosi lasisia ruoansäilytys purkkeja ja jätä muutenkin muovisten tavaroiden käyttö minimiin
  • Suosi luomuruokaa

Tämän lisäksi hormonitoimintaa tasapainottaa myös kaikki aiemmin mainitsemamme tekijät palautumisen ja kuormituksen välisestä suhteesta sekä ruokavaliosta.

Jos kyseessä on nuoren akneihon hoito suositelemme lisäksi tutustumaan asiantuntijamme vinkkeihin nuoren akneihon hoitoon.

Jos olet aikuinen ja kamppailet hormonaalisen aknen kanssa suosittelemme suositun aknewebinaarin tallenteen katsomista - saat siitä varmasti paljon konkreettisia vinkkejä nimenomaan kehon hormonitoiminnan tasapainottamiseen sekä hormonaalisen aknen hoitamiseen.

Akne-iho

Yhteenveto!

Wau, luit juuri todella pitkän tietopaketin aknen hoidosta! Toivottavasti sait tästä paljon tietoa ja konkreettisia vinkkejä oman ihosi hoitoon. Autettuamme tuhansia suomalaisia erilaisten iho-ongelmien kanssa tiedämme, että oireilevan ihon hoito voi tuntua todella turhauttavalle. Tiedämme myös, että voi tuntua aivan musertavalle miettiä mitä kaikkea omassa arjessa pitäisi muuttaa hoitaakseen omaa ihoa ja samalla kehoa.

Jos nyt tuskailet sen kanssa miten paljon sinun pitäisi asioita elämässäsi muuttaa, haluamme kuitenkin rohkaista sinua kääntämään asia niin päin, että sinulla on valtavasti eri työkaluja lähteä hoitamaan ihoasi.

Sinun ei myöskään tarvitse tehdä kaikkea kerralla! Jokainen pienikin muutos vie sinua kohti tasapainoisempaa kehoa ja ihoa.

Siinä vaiheessa kun muutokset näkyvät ihollasi, tiedät, että olet tehnyt kylkiäisenä jo kasan asioita, jotka vaikuttavat elimistösi vointiin postiiivisesti.

Uskommekin, että tässä vaiheessa sinun olosi ja mielialasi onkin kohentunut jo todella paljon!

Mitä seuraavaksi?

  1. Tutustu ihonhoidon asiantuntijoidemme suosittelemaan aknen hoitopakettiin - sisältää myös ihonhoidon asiantuntijan laatimat hoito-ohjeet!
  2. Osta aknewebinaari tallenne - pääset katsomaan sen heti
  3. Jos haluat nähdä millaisia tuloksia asiakkaamme ovat saaneet iho-ongelmien kuten aknen hoidossa, kurkkaa asiakkaidemme ennen ja jälkeen kuvia täältä.

Veera Brückler
Veera Brückler

Twistben perustaja & ihonhoidon asiantuntija


Tilaa uutiskirje

Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista