Lisää virtaa syksyyn

21. 09. 2020

Lisää virtaa syksyyn

Ihossa heijastuu koko kehon hyvinvointi ja jaksaminen, joten energistä oloa ja freshiä olemusta kannattaa lähteä tukemaan sisältä päin. Tässä blogissa ravintoneuvojamme Annina Francioso listaa asioita, joista voit lähteä liikkeelle hakiessasi lisää virtaa syksyyn.

Päivärytmi alkaa kokea pian murroksen, kun pimeä yllättää meidät yhä aikaisemmin. Monet harmittelevatkin, että tuntuvat jaksavan vähemmän syksyisin verrattuna siihen, mitä kesän kuukausina on saanut aikaan pitkään iltaan saakka. Aamuisin saattaa myös peilistä katsoa väsyneempi kuvastus. Kesän kuulas rusketus ei enää peitä väsyneen ihon merkkejä.

Tunnista nälän ja mieliteon ero

Haetko päivään nostetta sokerista, kahvista ja energiajuomista? Oletko ajatellut, mikä on nälän ja mieliteon ero? Nälkä tuntuu vatsassa ja sen aikaansaamat nälkäsignaalit ajavat meitä kohti syömisen päämäärää. Kehossa tapahtuu myös fysiologisia muutoksia: verensokeri laskee, pulssi nopeutuu, lihastoiminta aktivoituu, tulee epämiellyttävä olo.

Nämä ovat kaikki ajaneet esi-isämme ruoan hakuun ja motivoivat meitä lähtemään lounastauolle tai jääkaapille. Jos nälkää siirretään kahvilla, energiajuomilla ja sokeripitoisilla välipaloilla, tämä mekanismi häiriintyy ja samalla myös ateriarytmi kärsii. Jos ateriarytmi on kovin epäsäännöllinen, nälkä- ja kylläisyyssignaalit lakkaavat toimimasta tehokkaasti ja nälän tilalle tulevat mieliteot, ”mitä sitä sitten söisi” -ilmiö ja rauhattomuus.

Todellinen kylläisyys tasapainoisen aterian jälkeen puolestaan merkitsee lepoa, hidasta pulssia ja hyvänolon tunnetta, eräänlaista stressittömyyttä. Usein iltapäivällä iskeekin rauhaton olo jos päivällä on tullut syötyä huonosti.

Se, miten elimistömme pystyy pitämään verensokerin tasapainossa, on hyvin yksilöllistä ja riippuu suurelta osin energiaravintoaineiden (hiilihydraatti, rasva, proteiini) suhteista ruokavaliossa. Jos tunnet, että verensokerisi heittelee ja etkä jaksa kunnolla läpi työpäivän on tämä hyvä nyrkkisääntö, josta ihan jokainen voi hyötyä: karsi nopeat, prosessoidut hiilihydraatit minimiin ja lisää laadukkaiden rasvojen määrää.

Sokerin määrää kannattaa tarkkailla, sillä sokeri huijaa kylläisyyssignaaleja ja ajaa helpommin naposteluun kuin proteiini- ja rasvapitoisten välipalojen syöminen. Puhdas rasva, kuten kookosöljy puolestaan aktivoi kylläisyyssignaaleja ja edesauttaa näin stressitöntä oloa.

Yllättääkö aivosumu keskellä päivää?

Rasva ja sokeri vaikuttavat myös aivojen toimintaan. Nopeasti kohoavaa verensokeria seuraa aina väsähdys, ellei verensokeria kuluteta esimerkiksi juoksemalla tai mulla reippaalla fyysisellä toiminnalla.

Tietokoneella työskentely ei tähän riitä. Sokeri ruokkii kyllä aivojen palkitsemisjärjestelmää ja antaa hyvän olon tunteen, mutta vain hetkellisesti. Jos et halua karsia kokonaan makeaa, on kohtuullistaminen hyvä vaihtoehto. Suosi hunajaa, steviaa, kookossokeria tai agavesiirappia ja varmista, että saat samalla myös kuituja, jotka toimivat hyvänä jarruna liian nopealle verensokerin nousulle. Vaikka aivot toimivat hiilihydraateilla, ne rakastavat rasvaa, erityisesti Omega-3 rasvahappoja, joita aivot tarvitsevat uusiutumiseen.

Myös iho hyötyy Omega –rasvahapoista. Jokaisella aterialla olisikin hyvä saada laadukkaita, käsittelemättömiä rasvoja näkyvässä muodossa rasvaisista kaloista, pähkinöistä ja siemenistä, avokadosta ja oliiviöljystä. Käsittelemättömissä rasvoissa on myös iholle tärkeä e –vitamiini tallella!

Keho tarvitsee energiantuotantoon suojaravinteita

Tuntuuko, että ei ole mitään, mistä saada lisää virtaa ja ammentaa energiaa? Pelkkä kalorien saannin lisääminen ei takaa, että jaksamista riittää iltaan saakka, sillä keho tarvitsee energiantuotantoon monia eri suojaravintoaineita. Näitä ovat vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet sekä kasvien bioaktiiviset yhdisteet. Ne kaikki toimivat energia-aineenvaihdunnan ja entsyymitoiminnan apuaineina.

Kellekään tuskin tulee yllätyksenä, että suojaravintoaineita saadaan parhaiten kasviksista, etenkin vihreälehtisistä kasviksista ja kotimaisista marjoista. Hedelmien kanssa kannattaa tarkkailla verensokerin nousua.

Ravintolisien käyttö saattaa olla paikallaan silloin, kun päivän ruokailut jäävät puutteellisiksi tai jos tuntuu, että ruoansulatus reistaa vaikkapa stressin vuoksi. Stressi myös lisää tiettyjen suojaravintoaineiden, kuten B –ryhmän vitamiinien, C –vitamiinin ja sinkin tarvetta.

Energia-aineenvaihdunnan supersankarina tunnettu ubikinoli puolestaan turvaa tehokkaasti solujen energialaitosten, mitokondrioiden toimintaa. Turvallisinta on aina valita mahdollisimman ruokamainen yhdistelmätuote, eli lisäravinne jossa on vain luonnon kylmäkuivattuja kasveja eikä synteettisiä vitamiineja, makeutus- ja muita täyteaineita.

Esimerkkejä tälläisistä lisäravinteista ovat:

Apukeinoja hermoston palautumiseen

Tunnetko olosi illalla väsyneeksi, mutta levottomaksi? Päivän aikainen kiire ja psyykkinen paine, ruokailun siirtäminen tai huonolaatuinen ruoka kostautuvat usein illalla. Monelle on tuttu väsynyt mutta levoton olo, joka on erilainen kuin raskaan fyysisen ponnistelun jälkeen. Tämä johtuu hermoston ylivireystilasta, jota stressi, verensokerin heittely ja suojaravintoaineiden puute pitää yllä.

Ruokavaliomuutoksen vaikutukset eivät välttämättä tunnu vielä yhdessä päivässä, mutta onneksi on apukeinoja, joilla voit auttaa hermoston palautumista.

Kävelylenkki ulkona sopii stressaantuneellekin. Saat happea ja huomion kiinnittäminen ympärillä olevaan luontoon, kauppojen näyteikkunoihin tai vaikka vastaan tuleviin ihmisiin, voi auttaa purkamaan psyykkistä
stressikuormaa.

Jos et pääse ulkoilemaan, voi rentoutumista auttaa eteerisillä öljyillä. Laita jalkakylpyyn, diffuuseriin tai tee oma sekoitus roll-on pulloon, hiero kämmeniin ja hengittele rauhoittavia tuoksuja nautiskellen. Rentoutuminen on hyvän palautumisen perusta, ja antaa hyvän lähtökohdan seuraavan
päivän koitoksiin.

Löydät meiltä kattavan valikoiman eteerisiä öljyjä, sekä mm. ihanan tyynysuihkeen!

Toivottavasti näistä vinkeistä, miten saada lisää virtaa syksyyn, oli apua!

Kirjoitukseen liittyvät tuotekokoelmat:

Lue myös:

7 keinoa edesauttaa kehon palautumista ja ihon hyvinvointia

Kokonaisvaltainen ihonhoito: Mikä kaikki vaikuttaa ihon kuntoon?

Kirjoittaja:
Annina Francioso

Sisäisen ihonhoidon asiantuntija, diplomiravintoneuvoja


Lisää kirjoituksia: TwistBe Blogi

Ihana iho hemmottelumessut 2020
Ihana iho hemmottelumessut 2020

12. 10. 2020

I love me -messut siirtyivät syksyyn 2021, mutta me Twistbellä päätimme järjestää oman messutapahtuman niiden tilalle: Ihana iho -hemmottelumessut.

Katso tästä koko ohjelma sekä verkkoka...

Lue lisää
Miten puhdistusöljyä käytetään?
Miten puhdistusöljyä käytetään?

06. 10. 2020

Laadukkaat puhdistusöljyt ja -balsamit ovat ihoystävällisimpiä ihon puhdistustuotteita. Niiden avulla voidaan tehdä perusteellinen kasvojen syväpuhdistus, joka ei kuitenkaan horjuta ihon omia to...

Lue lisää
Maskne eli kasvomaskien aiheuttamat iho-ongelmat
Maskne eli kasvomaskien aiheuttamat iho...

30. 09. 2020

Kasvomaskien käytön myötä ovat kysymykset ja murheet niiden tuomista iho-ongelmista niin ikään nousseet pinnalle.

On syntynyt myös uusi käsite - maskne.

Löydät oppaastamme ohjeet m...

Lue lisää

Liity postituslistalle

Suomi